Sivut
▼
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Vilua ja Viherkaalia (Herkullinen salaattiohje)
Pieni vilustumisen-poikanen meinasi iskeä perjantaina: Kurkkua kaihersi, vilunväreet kulkivat keholla ja oli kerrassaan tunkkainen ja jomottava olo. Iltaruoan jälkeen käperryin peiton alle villasukat jalassa, juotuani kupin kuumaa ja mausteista Chai teetä - ja nukahdin. Lauantaina hemmotelin itseäni päiväunilla ja appelsiineilla - koko perheellä oli ns. "kylpytakkipäivä". Tänä aamuna heräsin jo hieman virkeämpänä, kurkku on hieman käheä, mutta muuten on olo jo parempi.
Iltaruoan lisukkeeksi tein herkullisen salaatin viherkaalista - tupla-annoksen, niin siitä riittää huomiseksikin. Salaatin olen muunnellut tanskalaisen kokin Claus Maierin ohjeesta.
Viherkaali-salaatti marinoidulla punasipulilla
Ainekset:
silputtua viherkaalia (400 gr)
merisuolla
marinoitu punasipuli:
1 dl omenaviinietikkaa
1 dl vettä
2 rkl. sokeria
5 pippuria
1 tl. suolla
2 suurta punasipulia
kastike:
3/4 dl rypsiöljyä
2 sitruunan mehu
1 rkl. hunajaa
suolaa maun mukaan
(alkuperäinen ohje sisältää granaattiomenan - tein salaatin ilman sitä, mutta granaattiomena antaisi makean pirteyden salaattiin)
Halutessa voi paistaa pekonia rapeaksi, ja ripotella sitä murusina salaatin koristeeksi.
Kaali:
Leikkaa kaali silpuksi (muista poistaa lehden kova keskiranka). Ryöppää kaali kiehuvassa suolavedessä noin 2 . min, siivilöi vesi pois, ja huuhtele kaali kylmässä vedessä. Salaatin saa kuivaksi kätevästi "salaattirummussa".
Marinoitu punasipuli:
Keitä omenaviinietikka, vasi, sokeri, pippurit ja suola marinadiliemeksi. Laikkaa sipulit lohkoiksi, ja keitä niitä marinadissa 8-10 min. Kaada liemi pois.
Kastike:
Sekoita ainekset salaattikulhon pohjalla.
- Laitaa kaalisilppu salaattikulhoon, sekoita kastikkeen kanssa. Lisää marinoidut sipulit, pekonia (ja granaattiomenan helmet). Tarjoile heti.
Toivottavasti uusi viikko alkaa terveenä! Herkulliselta kuulostaa tuo salaatti!
VastaaPoistaT. Josu
Kiitos Josu,
VastaaPoistaHyvin on lähtenyt viikko käyntiin - kurkkupastillit on laukussa tarpeen varalla, ja teekannu käden lähettyvillä ;-)