sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Energiapaukku-yllätys

Esikoinen lähti mukaani ruokaostoksille torstai-iltana. Tarvitsimme maitoa, jogurttia ja hedelmiä. Appelsiinien, banaanin ja päärynöiden lisäksi hän muistutti, että sitruunoita tarvitaan kanssa. "Juu, ne antaa raikkauttaa raasteisiin ja salaatin kera, ota vaan ihan monta!" vastasin sen enempiä ajattelematta.

Kotona iltaruoan jälkeen kirjoittelin hieman koneella, kun huumaavan raikas appelsiinintuoksu tuli keittiöstä. Kohta esikoinen saapui kauniisti katetun hedelmäjuoman kanssa, jossa sitruunarengas oli koristeena. "Tää on sulle, äiti!" Hän oli puristanut appelsiinejä, sekä hieman sitruunaa - se maistui tosi hyvälle ja pirteälle! Ja mikä minun sydäntäni eniten lämmitti, oli se että hän teki aurinkoisen ja vitamiinirikkaan tuoremehun ihan yllätyksenä, ja minulle myös, niin kauniisti tarjoiltuna!

"Arjen onnea, ja äitiyden tähtihetkiä" :)

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Sadepilvi hämärässä

Luonnonkaipuu iski minuun eilen illalla hämärän laskeutuessa. Havumetsäntuoksu, puronsolina, ketunleipien kirpeä maku suussa ...

Kevään tuloa odottelen. Onneksi on lumet jo sulaneet, ja auringon paistaessa on jo kovin keväinen olo. Tuli mieleeni partioajan laulu, ja sen myötä nuotiohetket ja vaellukset.

"Ootko kulkenut sä sadepilven alla, veden virratessa pitkin vaatteitas?
Ootko lyhentänyt matkaas laulamalla, onko laulu soinut eessäs, takanas?
Onko sulle tuttu ilo toveruuden, jota vaikeudet yhä voimistaa?
Ootko yhteistyöstä saanut innon uuden, joka sateessakin laulamaan sun saa?

Ootko seisonut sä yksin kesäyössä, leirin vaipuessa hiljaa nukkumaan?
Ootko huomannut sä oudon onnentunteen, silloin valtaavan sun mieles kokonaan?
Ootko tuijottanut liekkiin nuotiolla, nähnyt hiljalleen sen tuhkaan hiipuvan?
Ootko tuntenut sä uuden ajatuksen, jostain syvyyksistä sieluus nousevan?"
( Kerttu Juva)

torstai 20. tammikuuta 2011

Huilunsävelissä



Esikoinen on innostunut huilunsoitosta. Hän osaa soittaa Taru Sormusten Herrasta-melodian tavan huilulla - niin rauhoittavasti, että olen pyytänyt häntä soittamaan melodian iltalauluksi.

Hän on pari kuukautta pitänyt uutta harrastusta yllä, ja toivoo hieman kehitystä ja haastetta - ruokohuilun. Hänelle tilasimme sellaisen, jota hän nyt hartaasti odottaa saapuvaksi. Laitan tähän linkin jossa voi kuunnella ruokohuilun ääntä. (Huilunkuvat ovat netistä, kotisivuilta josta tilasimme huilun.)

Viikko on vierähtänyt hyvin - se iltapäivän luento opettajille meni hyvin tänään, huomenna on vastaava lastentarhanopettajille. Sain nitistettyä power point-esitelmän kolmeen osaan, joka osassa vain 7-11 diaa - joka osa päättyi joko pari- tai ryhmätyöskentelyyn.

Nyt vielä ne 3 perusteellista raporttia, ja sitten alkaa normalisoitua rytmi taasen. Nyt kupillinen teetä, ja yöunille...

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Onnistuneet synttärit

Pojan 10-v. synttärit kavereille meni oikein mukavasti! Synttärit alkoi kl. 13:45 keilahallissa. 11:sta kutsutusta pääsi 7 tulemaan, jotta keilasimme 2:lla radalla.

Minä en vielä niskan vuoksi uskaltanut kuulia heittelemään, mutta isäntä kaatoi minunkin edestä keiloja.
Kaksi tuntia hurahti nopeasti. Puolessa välissä minä käväisin hakemassa isännän tilaamat kakut (työnjakomme oli sellainen, että minä leivoin, tein kutsut ja varasin keilaradat, ja isäntä siivosi ja huolehti hankki kakut) jotka vein kotiin.

Vaniljapullat tekivät kauppaansa, ja tilaa oli vielä kakuille. Poika puhalsi kaikki 10 kynttilää yhdellä kertaa!

Sitten pojat pelailivat ja leikkivät huoneessa. Kuuden maissa osa haki lapsensa, 4 vamhempaa jäi vielä kahville - siinä se ilta hurahtikin jutellessa, puoli yhdeksän maissa hyvästelimme viimeiset vieraat.

Taisi iskeä keilailu-kärpänen miesväkeen - suunnitteilla jo keilailureissu ensi viikonlopulle!

perjantai 14. tammikuuta 2011

Päivitystä



Päivitystä kuluneesta viikosta:
  • Maukkat muffinsit pojan luokalle - poika itse sekoitti taikinan ja koristeli - nam nam!
  • Jäljessä työsuunnitelmasta - 1 1/2 raporttia ja 1/2 diashowta - odottamattomat kiireelliset asiat sekoitti suunnitelmat, enkä jaksanut kotona työskennellä kuin yhtenä iltana ... mutta sain kirjoitettua palautteita opettaja - LTO- ryhmien etätehtäville - jotta sekä plussaa että miinusta työn puolesta
  • Uimahallireissut ja kävelylenkit korvattu yhden illan sisäjumpalla, pötköilyllä ja nokkaunilla
  • Uusi lempparisalaatti kokeiltu - punajuuri, porkkana, punakaali raaste tahini - sitruuna-kastikkeella - maukas ja raikas, täynnä vitamiineja, rautaa ja kalkkia
  • 3 kirjaa kirjaston poistomyynnistä yht. 2 €:lla: Akvarellinmaalauksesta, Viikinkikorujen teosta ja yksi paksu romaani (jatkokirja "Chokolade" elokuvalle)
Nyt tuoksuu keitetty jasmiini riisi, mies hyörii keittiössä. Tunnen että on paikallaan oikaista hieman ja lepuutta silmiä hetken kuluttua ...
Huomenaamulla pullien leivontaa, ja iltapäivällä pojan synttärit keilaus-reissun kera. Toivo elää uimahallireissusta viikonloppuna ;)

maanantai 10. tammikuuta 2011

10. v.

Juuri tänään on 10. vuotta siitä päivästä, kun nuorimmainen poika syntyi perheeseemme. Isäntä oli Belgiassa kurssilla, mutta äidin avulla saatiin esikoinen päivähoitoon. Âiti oli synnytyksessä tukena ja turvana - sekä kiiruhti synnytyksen jälkeen ruokakauppaan banaanien ostoon, sekä hoiti esikoista kotosalla - Korvaamaton apu ja ihanat muistot - Kiitos!
Âiti hoiti myös esikoista pienenä, sekä nuorimmaista myös, kun ei vielä päivähoitopaikkaa ollut.
Ja lomilla Suomessa ovat pojat mummon ja papan poikia ... kultaiset lapsuusmuistot pojilla sisältää hurjasti kokemuksia ja elämyksiä juuri mummolasta ja pappalasta!

Teimme juuri synttärikutsun pojan luokkakavereille, johon valitsimme nämä 10. kuvaa.
Herätimme 10. vuotiaan aamulla aikaisin, hän sai aamupalan vuoteeseen laulun ja lahjojen kera.
Kakku maistui iltapäivällä, hyvä ystävä oli koulu jälkeen meillä, ja sankari sai toivoa iltaruoan - kinkkupizzaa ;)









sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Mekko netistä

Surffailin viime viikonloppuna netissä, erilaisilla vaatesivuilla. Olen ostanut pojille puseroita netistä, mutten ole itselleni uskaltanut mitään ostaa - jos nyt koko ei satu, tai jos vaate näyttää aivan erilaiselta kuin kuvassa.

Ihastuin aivan hurjasti kuvassa olevaan mekkoon - siinä on kaunis leikkaus, ja mekko on siisti ja neutraali työasuna. Materiaali on mukava ja kestävä sekoitus. Mekosta - 25 % alennusta eli maksettavaksi jäi 299 dkr. Otin riskin ja tilasin mekon, joka saapui eilen...

Jännitys oli huipussaan kun avasin paketin, ja kokeilin mekkoa - ja se istuu kuin valettu! Mekko on mukavan joustava - käy kivasti mustien farkkujen ja saappaiden kanssa nyt talvella, ja sukkahousujen ja avokkaiden kanssa keväällä! Olen tosi iloinen - olin valmistautunut mahdolliseen palautukseen, jos malli ei olisi käynyt, tai jos materiaali olisi ollut liian ohut, lötkymäinen taikka epämukavan tuntuinen.

Jotta laitankin firman nettisivut (www.miinto.dk) muistiin - kesäaleita varten ;)

Rentoutumassa

"Kiuas kitisee, on aivan hiljaista. Hämärän saunan lempeä lämmin ilma ympäröi sekä kehon että ajatukset. Lihakset rentoutuu, jalat tuntuvat painavilta lauteita vasten - raukea, levollinen olotila."

Uiminen ja sauna oli keholleni koko viikon kohokohta!

Ensimmäinen työviikko loman jälkeen on ohi - unirytmi palautunut normaaliin - ja suuri kasa työtehtäviä seuraavien 3 viikon aikana tuntuu haastavalta. Olen tehnyt toimintasuunnitelman, jossa monta ylityötuntia mukana. Sitä seuraamalla kerkeän kirjoittaa psykologiset tutkimusraportit sekä tehdä power point- esitelmät. Jotta halinnantuntu on säilynyt, mutta viikonloppu lyhenee päivällä. No, tiedän että kiire loppuu ensi kuun alussa, ja tiedän tulen nauttimaan muutaman ylimääräisen vapaapäivän kevään kuluessa.

Tärkeetä myös lepäillä tietoisesti iltaisin kotona vaakatasossa, sekä käydä viikon varrella uimassa ja saunassa - sekä happihyppelyllä iltaisin. Jälkimmäiseen saan varmasti ystävän seuraksi.

Työkiireen vastapainoksi on mukava suunnitella nuorimman pojan 10- v. synttäreitä hänen kanssaan. Teemme yhdessä kutsut, poika toivoo että menemme keilaamaan luokan poikien kanssa - ja sen jälkeen meille kotiin synttärikakulle. Mukavia juttuja tiedossa ;)

torstai 6. tammikuuta 2011

Punakaalin ja jouluperunoiden ohje


Sitä punakaalisalaattia kun ei varmaan Suomesta saa, laitan tähän ohjeen kuinka sen voi itse valmistaa. Ja makeiden jouluperunoiden valmistamisen myös.


Punakaalisalaatti

Ainekset (3 hlöä)

500 gr. punakaalia
1 dl etikkaa
1 dl makeaa punaviinimarjamehua
0,5 dl sokeria
0,5 tl. merisuolaa

Poista punakaalin uloimmat lehdet ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi.

Laita kattilaan etikka ja suikaloitu punakaali, ja kypsennä kannen alla miedolla lämmöllä n. 1 tunti.

Lisää punaherukka mehu, sokeri ja suola kattilaan ja sekoita hyvin. Anna punakaalin kiehua miedolla lämmollä vielä 20 minuuttia.

Tarjoa kotitekoinen punakaalia esimerkiksi. ankan tai paistetun porsaan kera. Hyvää sekä lämpimänä että kulmänä.

Vinkkejä:
Punakaali säilyy pitkän aikaa kun sen säilöö lasipurkkiin. Lisää vain 0,5 rkl. Atamonia yhtä keitettyä punakaalikiloa kohti.

Tanskalaiset makeat jouluperunat


Ainekset:
I kg perunoita (semmoiset pitkulaiset ja kapeat perunat sopii hyvin)
100 gr tavallista sokeria
50 gr voita
Keitä perunat, kuori ja anna jäähtyä.

Sulata sokerin ruskeaksi pannulla - kun se on kuohuva ja vaaleanruskea, lisää voita tai margariinia. Kun molemmat kuplivat, laita perunat pannulle.

Pannua on ravistettava / hämmennettävä usein, käytä siis suurta paistinpannua. Ruskista perunat miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat kiiltäviä.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Uuden vuoden vaihtuessa



Vuoden vaihtuessa kelailen menneen vuoden tapahtumia:

- Iloitsen hetkistä perheen ja ystävien kanssa - etenkin heidän, joita ei moniin vuosiin ole tavannut, ja joita sain tavata kuluneen vuoden aikana.
- Unelmista jotka kävi toteen, ja myös niistä, jotka vielä odottavat toteutumistaan
- Tästä hetkestä - että saan hengittää ja elää, olla läsnä juuri nyt.

Vuosi vaihtui rauhaisasti - mies oli töissä, esikoinen ystävän luona, kotosalla minä ja nuorin poika ystävänsä kanssa. Pojat suunnittelivat menun:

17:30 * Nachos maissilastuja miedon avokado-tomaatti- chili- salsan kera
18:00 Kuningattaren uudenvuodenpuhe
18:30 * Tortilla pannukakkuja, täytteenä naudanlihaa, minitomaatteja, kurkunpaloja, salaattia, sekä erivahvuisia salsa-kastikkeita
21:30 * Vanilja - sekä suklaajäätelöa lämpimän suklaakastikkeen sekä vohveleiden kera
24:00 * "Krænsekage" lastenshamppanjan kera - Raatihuoneen kellot soi ja sitten lauletaan Grundtvigin salmi "Vær velkommen Herrens År" sekä kansallislaulu "Det er et yndigt land"

Mies huolehti raketit ilotulitukseen, minä toimin juhlamestarina - hyvin räiskyi ja paukkui, komiat oli ilotulitukset - ja saivat pojat sytyttää myös (suojalasit oli tietysti kaikilla).

Toiveikas ja levollinen mieli on uuden vuoden alkaessa:
Luotan että tänäkin vuotena Jumala kantaa, kannustaa ja johdattaa meitä itse kutakin sekä kaikkia yhdessä hetki kerrallaan, niikuin Hän lupaa:

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."
(Jeremia 29:11)

Hyvää uutta vuotta!