perjantai 30. syyskuuta 2011

Torijäätelöillä



Lämpömittari nousi + 26 asteeseen nyt iltapäivällä. Koko viikko on ollut ihanan aurinkoinen ja lämmin. Töistä tultua kävimme nuorimmaisen kanssa "Torijätskeillä": Torin kulmassa on pieni Italialainen jäätelökauppa, josta joskus oikein herkutellessa ostamme pallojäätelöt, jotka sitten syömme torin varrella.

Lämmin sää jatkuu vielä viikonlopun ajan - Ulkoilua ja aurinkoa tiedossa!

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Viikonloppuna



  • Laskeuduin viikonlopun viettoon pitkällä kävelylenkillä järvien ympäri. Aurinko paistoi lämpimän tuulen puhaltaessa, ystävän kanssa juttelimme ja kävelimme rivakkaa vauhtia. Näppäsin valokuvan lenkin puolivälissä olevalta pikku sillalta. 
  • Lauantaina kävimme miehen kanssa järjestämään viimeiset jutut leirintäaluella. Pojilla oli pyjamapäivä - heillä oli tarve vaan olla kotona. Esikoisella oli nuhakuumetta alkuviikosta, joka varmaan vienyt hieman energiaa. Hän ei jaksanut edes osallistua luokkatoverin synttäreihin lauantaina, vaikka ne pidettiin Mc Donaldsilla. 
  • Saavuimme kotiin leirintäalueelta puolen päivän jälkeen. Päiväunet maistui koko poppoolle, illalla oli mukava pelata lautapelejä ja mennä ajoissa nukkumaan.
  • Tänään sattui kurja juttu - minun suhteellisen uusi kamera meni rikki. Esikoisen tanskan läksy on ottaa 20 valokuvaa aiheesta "Perspektiivi minun elämääni". Ottaessaan kuvia omasta huoneestaan poika pudotti kameran, ja sen zoom-linssi jollain tapaa vääntyi, ja jumittui "auki"-asentoon. Toivottavasti valokuvaliike voisi sen korjata, taikka lähettää korjaukseen tehtaalle! Poika sai onneksi otettua valokuvat kännykän kameralla.
  • Tapasimme kahden ystäväperheen kanssa, joihin tutustuimme Raamattukoulussa Belgiassa. Oli ihana tavata, vaihtaa kuulumisia, ja rohkaistua jaetuista kokemuksista. Vuodet vierivät, lapset kasvavat, hiukset harmaantuvat, mutta nuoruudessa jaetut kokemukset ja usko Jumalan johdatukseen yhdistää.
  • Aurinkoinen ja tapahtumarikas viikonloppu ei vielä ole ohitse - Hyvää ja seesteistä sunnuntai-iltaa toivottelen ...

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Sateinen metsä


Sadesää ei houkutellut poikia eikä isäntää metsään, mutta sain ystäväni seuraksi metsälenkille.


Tihkusateen lisäksi oli muutama kuurosade - sadetakit ja tiheä latvusto piti meidät suurin piirtein kuivana.


Pysähdyimme nuotiopaikalle, jossa nautimme teetä. Leivoin aamulla sämpylöitä ja banaanikakkua, jotka maistuivat ekstrahyvälle luonnon keskellä.


Metsässä alkaa näkyä syksyn punartavia ja kellertäviä värejä, vaikka puissa on enimmäkseen vielä vihreitä lehtiä. Kuukauden kuluttua on jo varmaan suurempi väriloisto ...








Kastemadoilla on ollut hyvä kesä - sadetta, sadetta ja sadetta!



Vuodenaikojen vaihtelu rytmittää elämää - syksyssä on sekä luopumisen että uuden aloituksen tuntua.


torstai 15. syyskuuta 2011

Vaalivalvontaa


Eduskuntavaalien äänieä lasketaan parhaillaan. Vaalihuoneistojen ovet sulkeutuivat kl. 20 illalla.

"Punaiset" (vasemmistopuolueet) ja "Siniset"(oikeistopuolueet) ovat mielipidetutkimusten mukaan aika tasavertaisesti pärjänneet vaalikilvassa: Viimeisimmän tutkimusten mukaan vasemmistopuolueille olisi tulossa 92 eduskuntapaikkaa, ja oikeistopuolueille 87.

Nyt jännätään jatkuuko oikeistovaltainen linja, vai vaihtuuko linja vasemmistojohtoiseksi ... Jos vallanvaihto tapahtuu, Tanska saa ensimmäisen naispuolisen pääministerin.

Vaikka minulla ei ole äänioikeutta Tanskan eduskuntavaaleissa (koska en ole hennonut luopua suomenkansallisuudesta), on todella jännittävää seurata vaalilaskentaa tänään - sekä vaalienjälkeistä hallituksenmuodostusprosessia. Nimittäin johtavat oikeisto- että vasemmistopuolueet ovat jo ennen vaaleja antaneet ilmi kantansa, että he eivät tahdo muodostaa hallitustaTanskan kansallispuolueen tuella - siten hallituksenmuodostusprosessi tulee olemaan mielenkiintoinen - voivatko puolueet  pysyä lupauksissaan?

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Rento viikonloppu


Perjantai-iltapäivänä ajelimme ystäväni kanssa. Aurinko paistoi ja lämpömittari näytti +23 - Ihanan kirkas alkusyksyn ilma!
Pysähdyimme läheisessä pikkukaupungissa, jossa piipahdimme kävelykadun butiikeissa. Mukava oli katsella ja ihastella, rauhassa ja ilman kiirettä. Lihakauppiaan puodista tulevat tuoksut muistuttivat meitä lähestyvästä illallisajasta, joten nautimme mehukkaat lihapullat lihakauppiaan puodin edessä olevissa korituoleissa. Saimme ystävällisiä hymyjä ohikulkevilta paikallisilta. Perjantai-illan seesteinen rauha oli laskeutumassa, kaupat sulkeutuivat yksi toistensa jälkeen. 


Kävelimme metsän halki, nummien ohi merta pitkin lehmien luokse, josta matka jatkui meren rantaa pitkin takaisin. 
Kokkailimme iltaruoaksi kanaa inkiväärin ja valkosipulin kera, sekä coleslaw-, parsakaali-, ja vihreää salaattia. 
Oli mukava jutella teekupin kera, heinäsirkkojen siritys taustamusiikkina. Ystäväni on viettänyt osan lapsuusvuosistaan Afrikassa, ja sirkkojen siritys toi hänen mieleensä useita luontokokemuksia Namibiasta. 


Hyvinnukutun yön jälkeen heräsimme virkeinä linnunlauluun kl. 8 aikaan. Mereltä tuleva usva oli vielä aika tiheää, jotta nautimme aamupalan hissukseen, ja aloitimme vaunun etuteltan kokoamisen vasta hieman ennen puoltapäivää, jolloin aurinko oli kuivattanut kosteuden teltan katolta.

torstai 8. syyskuuta 2011

Syksyn sadonkorjuujuhla


Poikien koulussa vietettiin tänään sadonkorjuujuhlaa, jolloin kulunut teemaviikko huipentui iltajuhlaan kl. 17-20.
7. - 9. luokkien teemana on ollut Euroopan maat. Pienissä ryhmissä oppilaat ovat etsineet tietoa eri maista, ja ovat tehneet näyttelyn luokkahuoneisiin. Näyttelyn osana on kaikenlaisia kilpailuja ja syötävää pientä maksua vastaan. Tuloista 20 % menee tukemaan Afrikan lapsia.

Sveitsin näyttelyä koristi upea Matterhornin vuori.


Alppihiihdosta oli piirretty komiat kuvat taululle.



Iso-Britannian pisteestä näppäsin kuvan Big-Benistä, sekä lipuista.



Ranskan pistettä koristi mm. mukava matkalaukku ranskalaisittain,


sekä kaupan ostoshylly, 


että myös Eiffel torni.




Liikuntasali, jossa saimme kuulla musiikkiesityksiä, oli koristeltu Afrikka-aiheisilla valokuvilla ja muilla rekvisiitalla, sekä oppilaisen maalauksilla.




4. - 6.- luokkalaisten teemana on ollut meri, ranta ja merieläimet. Vanhemmat saivat ostaa pieniä meriaiheisia postikortteja. Rantakahvilassa myytiin kalakeittoa leivän kerä, sekä merihenkistä, sinisenväristä mehua.



Portaiden seinustaa koristi meriaiheinen kollaasi.




Espanjan piste oli koristeltu punaisin sävyin kauniiksi kahvilaksi, josta sai ostaa pieniä Tapas-annoksia ... ne maistuivat juuri pikkunälkään.

Mukava juhla, jossa koko koulun oppilaat, opettajat ja vanhemmat saivat viettää hetken aikaa yhdessä. Oppilaiden teemaviikon prosessin näkyvää jälkeä oli nautinto ihailla - ja oppilaat olivat ylpeitä ja asiantuntevia oppaita eri pisteissä.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Syksyinen luonto

Pihlajanmarjat punertavat, karhunmarjat ovat kypsymässä, pian voi jo kerätä Hyldbær-marjoja ja keittää niistä mehua... syksy on saapunut! Sateinen ja kylmä viikko päättyi lämpimään ja aurinkoiseen viikonloppuun - ohessa kuvia sekä ystävän puutarhasta että lenkiltä läheisten järvien ympäri.















Viikonloppu on sujunut kotoisissa merkeissä - kotiaskareita ja pyykinpesua, aamulla tunnin verran kuntosalia ja sitten lenkillä ystävän kanssa. On ollut suuri tarve hiljentyä, ei pelkästään rukoukseen, mutta myös yleensä välttää informaatiotulvaa tv:stä / radiosta ym. On ollut hyvä miihailla vain hissukseen, ja iloita pienistä askareista - kotiaskareista saa heti kivan palautteen, kun ne on saanut tehdyksi!