lauantai 30. huhtikuuta 2011

Sängyn pohjalta



Nyt taitaa tekniikka paremmin toimia ....

Tänään on hieman itsesääli-päivä: Esikoisen luokan vuosittainen leirikouluviikonloppu on nyt, ja minulla on MIGREENI! Mies on vuosittaisella pääsiäislounaalla kauppakoulukavereiden kanssa. Pojat olivat aivan onnettomia, onneksi esikoisen kaverin vanhemmat mielellään ottivat esikoisen mukaan. Nuorimmaisen pojan kaverin isosisko on luokalla, ja isosiskon äiti kysyi saisiko hän ottaa nuorimmaisen pojan mukaan, oman poikansa kaveriksi! Kiitollisin mielin olemme kaikki - Ihanaa kun järjestyy asiat!

Siitä huolimatta olisi aivan optimaalinen ratkaisu ollut, että oltaisiin menty kaikki yhdessä ... mikse se migreeni nyt juuri tuli?! Eilen se jo kolkutteli aamutuimaan, sain sen lääkkeen avulla kutistettua pois (olisi muuten pitäny peruuttaa 4 kokousta ja löytää uudet päivämäärät niille) ... mutta illansuussa se sitten palasi.
Semmoista se on - onneksi migreeni tulee vaan kerran kuussa, ja joskus harvemmin. Elämään kuuluu sekä ala - että - ylämäet.

Nyt menen takaisin pitkälleen ja nukun iltaan asti. Jääkaapissa on Coca Colaa, joka useimmiten illansuussa sitten auttaa. Ja sen jälkeen voi syödä ehkä hieman.

Kiitos että saan levätä ja parantua ilman huolta poikien ruokailuista ja muista ... on aivan hiljaista ja rauhallista.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Toimiiko?

Olen yrittänyt julkaista blogitekstejä, mutta on hyvin takkuista - kun painan nappia "julkaise teksti" - ei tapahdu mitään?

Jotta kokeilen onnistuuko ilman kuvia...

torstai 7. huhtikuuta 2011

Käsitöitä



Kesäksi olen neulomassa mohair-pellavahuivia, jonka kulmiin tulee suurehkot tupsut. En ole aiemmin tehnyt tupsuja - jännää kun joskus pääsee siihen vaiheeseen!



Tämä lilahko hartiahuivi oli joululahja miehen siskolle.



Hippityylinen turkoosi-poncho valmistui viimein. Se on kotikäytössä, ja ihanan lämmin!



Laukku on vielä teon alla - puuttuu hämähäkki-seitit ja napit, sekä vuori. Taidan päätyä lilanväriseen vuoriin.

Puku ja muuta mukavaa





Kävimme tänään hakemassa esikoisen puvun. Housunlahkeet ja hihat olivat hieman liian pitkät (kuten viime lauantaina otetuissa kuvissa vielä näkyy) - kaupan ompelija on lyhentänyt hihat ja lahkeet sopivanpituisiksi, ja puku nyt passaa oikein hyvin. Jotta nuori mies on valmiina toukokuun luokkajuhliin.
Kävimme yhdessä "juhlistamassa" puvun hakua - esikoisen toiveesta:
Mc Donaldsilla :)

Nuorimmaisella on ollut teema-viikko koulussa, aiheena on ollut "maalaus". Alkuviikon ovat tutkistelleet maalausten asetelmaa, perspektiiviä ja erilaisia teemoja, 4-oppilaan ryhmissä. Jokainen ryhmä on löytänyt teeman, jonka ovat lavastaneet sekä valokuvanneet. Nuorimmaisella ollut meidän kamera mukana, heidän teemana on "Keiju hämärässä". He ovat tänään lavastaneet ja kuvanneet kauniin valokuvan, jossa toinen ryhmän tytöistä on pukeutunut keijuasuun, ja hänet on kuvattu hämärässa kellarissa. Valokuva on tulostettu tauluksi.

Huomenna luokka tekee retken Hirschsprungin taidemuseoon. Jokainen oppilas saa ottaa 3 € mukaan, jotta voivat ostaa 2 mieleistä taulua esittävää postikorttia muistoksi.
On jännä nähdä, millaiset kortin nuorimmainen valitsee!
Tämä teemaviikko on ollut mieleinen pojalle - minäkin olen uteliaana kuunnellut ryhmän puuhailuja häneltä joka ilta.
Uusi opettaja vaikuttaa motivoituneelta ja kokeneelta opettajalta, ensi viikolla on vanhempainilta, jolloin saamme hänet tavata aivan ajan kanssa.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Huhtikuun hulinaa



Huhtikuu on alkanut toiminnan merkeissä ...

- Kesäaika toi mukanaan lievän väsymyksen. Lyhyet päiväunet töiden jälkeen auttoi jaksamaan, mutta vaikeutti myös unen saantia myöhemmin illalla - yöunet jäi alkuviikosta 4-6 tuntiin. Onneksi nyt on tasaantunut jo tuo unirytmi.

- Askelmittari-kilpailu on alkanut. Työpäivän aikana tulee käveltyä vain vajaa 4000 askelta maksimissaan, joten olen kävelylenkkeillyt oikein urakalla - tunti / päivä töiden jälkeen. Hieman stressaa että tulin ilmoittautuneeksi kilpailuun - en tiennyt että minusta tulisi teamin johtaja (nyt tuntuu että se nimike velvoittaa että on käveltävä ne 10.000 askelta päivittäin. No, kävely poistaa stressiä - jospa se tilanne nollautuisi siten ;-). (Huomenna on kiire töissä kl.8-17, sitten vanhampainilta koulussa kl 19-21 ... missähän välissä ehtisi kävelemään?!)

- Esikoisella on luokkajuhlat, joihin tytöt laittaa pitkä, juhlavat mekot. Esikoinen itse tahtoo laittaa puvun päälle. Olimme puvun-ostoksilla torstaina - löytyi kiva setti, ja siihen solmio ja paita. Ja siinä häntä katsellessa aivan mietin, että missä vaiheessa ne vuodet ovat vierineet - "pieni poikamme" on menossa ekoihin koulunjuhliin, seuraksi hän pyysi todella herttaisen ja reilun tytön luokalta.

- Ystäväni ja hänen miehensä täytti 60 v. - pitivät eilen 2 x 60.v juhlat. Tapasin hänet eka kerran 10.v. sitten opiskelun uhteydessä, ja siitä saakka olemme tavannet noin joka 2. kk. Hän puhelimessa kertoi täyttävänsä pyöreitä vuosia, joten luulin että edessä ovat 50 v. synttärit - joten yllätyin kun kutsussa luki 60.v. Ihmissuhteet ovat tavallaan iättömiä ja ajattomia - joskus kun tulee ikä puheeksi, niin voi yllättyä puoleen sekä toiseen. Juhlat olivat oikein mukavat - poytäseurana oli mm. taidemaalari joka on opettanut Taideakademiassa, toisella puolella ammattirumpali - jotta keskusteltavaa riitti. Kahvipöydässä istahdin toiseen pöytään, jossa oli yrityselämässä työskentelevä psykologi, sekä Brønshøj'n ev.lut.kirkon seurakunnanraadin jäsen ... Oikein mukava ilta kaikenkaikkiaan.

- Pojat ovat viikkorahoistaan säästäneet semmoisiin tina - kipsi- hahmoihin, ja maaleihin (Warhammer), joten eilen aamupäivällä koko perheen voimalle mentiin keskustaan Warhammer-kauppaan. Oi sitä valikoimaa ... pojat löysivät molemmat mielenset hahmo-paketit, ja maalit, ja nyt onkin viikonloppu mennyt maalaillen ;-)

... Kävelin aamulla lenkin, saaliina vain 5.000 askelta - jotta nyt täytynee iltalenkille pian lähteä... Onneksi ei enää sada.