sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Luistelemassa





"Kiiltää jo jää,
näin viilettää
saan pitkin pintaa,
on hauskaa tää!"

Vaikka jää oli osittain veden peitossa ja siten hieman pehmeää, onnistui luistelu kivasti. Lukionaikaiset luistimet toimii hyvin, käytön puutteesta johtuen ne ovat vielä vitivalkoiset!

Noin 10 perhettä oli mukana, luisteltiin yhdessä ja erikseen, ja kahvia ja kaakaota hörppiessä turistiin niitä näitä. Mukavia tälläiset ulkoilu-tapaamiset - seuraava on juniorin luokan kanssa keväällä, jolloin tavataan pesäpallon merkeissä.

D-vitamiinit nousussa


Olen syksystä saakka syönyt vahvaa D-vitamiinia sekä kalaa kolmesti viikossa, että nousisi se alhaiseksi päässyt D-vitamiiniarvo. Sain palautteen verikokeista ja se kertoo että arvo on noussut 43:sta 62:een - eli se on normaalialueella, hieman alhainen silti. Jotta kala-kuuri jatkuu, samoin vitamiinipillereiden säännöllinen popsiminen.

Ja kun kevät aurinko alkaa porottamaan, aion pyöräillä työmatkan (16 km/suunta), jotta siïnä saa ulkoilmaa ja liikuntaa, sekä iho pääsee myös tuottamaan vitamiinejä.

Nyt aurinko kurkistelee pilvien välistä, teemme lähtöä luistelemaan Casperin luokan perheiden kanssa. Kaakaot ja kahvit on termarissa - kuppi kuumaa maistuu varmasti tauolla ;)