tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuosi 2013



Aamulla keittäessä teetä tuli mieleeni, että aloitankin tänä vuonna aamut keittäen teetä kahvin sijasta. Minusta tuli teen juoja ilman suurempia päätöksiä - huhtikuun vatsainfluenssan jälkeen  ei vaan ole kahvi maistanut niin kuin ennen. Olen siis juonut jo teetä yli puoli vuotta (silloin tällöin maistuu kyllä kahvi vieläkin, usein kyläillessä :)

Pari vuotta sitten tammikuussa oli tavoiteeni vähentää kahvin juontia, mutta silloin ei se onnistunut - nyt se tapahtui sitten aivan itsekseen, ilman sen suurempaa hässäkkää.



Suurempia lupauksia en ole asettanut tulevalle vuodelle. Vuoden vaihtuessa mietiskelin kulunutta vuotta: Tähtihetki, pimeitä kuiluja, arjen pieniä iloja, monenlaisia hetkiä se piti sisällään ...

Kaikilla on omat ilonsa ja murheensa arjen keskellä, jotka vievät meitä eteenpäin sekä haastaen että muokaten. Emme aina ymmärrä kohdalle sattunutta onnea taikka onnettomuutta - miksi juuri minä / läheiseni - usein ei ehkä vastausta löydykään - elämään kuuluu molemmat.

Jos on joku, jonka kanssa ilot ja murheet voi jakaa, se tuplaa ilot ja jollain tapaa myös puolittaa surut. Lähettelin kiitollisia ajatuksia ylöspäin - juuri että on löytyy henkilöitä joiden kanssa voi sekä tuplata että puolittaa - olla sekä jakamassa että vastaanottamassa.


Alla olevat mietelauseet sattuivat silmiini joku aika sitten Pinterestissä, ne jollain tapaa ovat toiverikkaita sekä kohdistuvat meidän asenteeseemme ...











Näihin voisin vielä lisätä yhden:
... Mitä en tänään ehdi, se odottaa huomiseen - ilman että maailmankirjat menevät sekaisin.

Olin niin kylläinen eilen, etten jaksanut syödä jälkkäriä. 
Se odotti siis minua aamulla jääkaapissa ja maistui niin hyvälle aamupalana :-)



Olen iloinen kaikista mukavista tervehdyksistä jotka olen saanut tänne blogiin, sekä uusista tuttavista sekä blogin kautta että muuten.

Toivon teille kaikkea hyvää tulevalle vuodelle - roppakaupalla kokemuksia sekä myos hetkiä jolloin ei tapahdu mitään (joku viisas on sanonut että pitkästyminen on terveellistä :)





Tähän loppuun vielä lempparijae Vanhan testamentin puolelta:

"Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: 
minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."
Jeremia 29:11

 
 
p.s. Yksi kiva juttu jonka olen oppinut kuluneen vuoden aikana on sellaisten textureiden laittaminen valokuviin. Yleensä tarkennan ja rajaan valokuvia, mutta silloin tällöin on kiva lisätä sellainen teksturointi, kuten yläkuvassa, jossa näkyy pientä tekstiä siellä täällä. Nämä teksturoinnit, joita olen käyttänyt näissä kuvissa, on peräisen Kim Klassenin Cafesta.

4 kommenttia:

  1. Kaunis postaus Nina:) Minäkin juon nykyään enemmän teetä kuin kahvia,ja teetä,etenkin yrttiteetä ja vihreää,on monta pakettia kotona(aina välillä innostun liikaa jostain teestä;D).Kahvia en edes juo kotona,vaan pari kertaa viikossa lempparikahvilassani;juuri sopiva määrä,Mutta olin aikoinaan ihan kahvikoukussa,liikaakin,joten hyvä,että pääsin siitä eroon.Mutta kyllä hyvä kahvi maistuu välillä.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Yaelian! Sinullekin kahvi maistuu hyvälle kahvilassa ... ja kotosalla maistuu tee :-)
      Itsekin juoda lipitin kahvia aika paljon sekä opiskellessa, että iltapäivisin töissä - ihan hyvä oikeastaan että se jäi pois (Cola kyllä jäi ... )

      Poista
  2. KAuniita kuvia ja ihanan raikkaita ajatuksia. Juuri samansuuntaisia kuin minullakin. Minä en ole kahvi-ihmisiä sitten yhtään vaan juon ainoastaan teetä :)

    Ihanaa alkanutta vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! On tosi kiva että teelaatuja on niin monia :-) SInulle myös kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen!

      Poista

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)