keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Raikas kaali-omena-salaatti



Sain tämän raikkaan ja helppotekoisen kaali-omena-salaation ohjeen ystävältäni Ullalta - hän teki salaatin virkkaus-neulontaklubin nyyttikesteihin. Ihastuin kerrassaan salaatin raikkauteen ja myös kaalin oli miellyttävään pehmeyteen (se ei maistunut suinkaa katkeralta).

Tarvitset valmistamiseen

2 pientä omenaa
puolikas sitruuna
pienen varhaiskaalinkerän (n. 160 gr)
1 tillipuntti
1 tl suolaa
1 tl sokeria

kastikkeeseen

2 rkl kermaa (tavaalista, HYLA taikka soijakermaa)
2 ruokalusikkaa omenaviinietikkaa taikka sitruunaa
suolaa ja pippuria mausteeksi

Tee näin:


  1. Viipaloi kaali ohuiksi suikaleiksi. Laita suikaleet kulhoon, ja siroittele 1 tl suolaa ja 1 tl sokeria kaalin päälle, ja sekoita. Anna kaalien levätä jääkaapissa tunnin verran tai pidempään.
  2. Viipaloi omenat, ja huilauta tilkkanen sitruunamehua niiden päälle, estääksesi omenien tummumista.
  3. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään - kerma, omenaviinietikka, sekä mausta se suolalla ja pippurilla.
  4. Silputa tillipuntti.
  5. Sekoita kaalisuikaleet ja omenanpalat ja kastike keskenään, asettele ne tarjouluvuokaan, ja koristele tillisilpulla. Minä lisäsin vielä muutaman mintunlehden koristeeksi salaatin päälle.






Salaatti maistuu sellaisenaan - sekä graavilohen taikka savustetun lohen kera. Sitä on kiva syödä lounasleipien kanssa - salaatin maku senkuin paranee jääkaapissa (jos teet sen aamulla taikka edellisenä iltana, jätä tillisilpun lisäys seuraavaan aamuun, niin sen maku ja koostumus on raikas).


Herkullista kesänjatkoa,

Nina

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Aurinkoinen Kööpenhamina


Torstaina hoidin asioita keskustassa, se käy näppärästi pyöräillen. Ajellessani Rosenborgin Linnanpuutarhan ohi huomasin, että siellä oli todella monia puhallinorkestereita - upeissa värikkäissä uniformuissa. Nuoriso-orkesterien kokoontuminen ja konserttipäivä siis - tytöillä oli kauniit lyhyet hameet ja valkoiset nyörisaappaat ... Parkkeerasin pyörän ja asetuin lehmuksen varjoon ihastelemaan ja kuuntelemaan konsertteja - Mukava yllätystauko!

Sieltä jatkoin matkaa, ja pysähdyin seuraavan kerssan Marmorikirkon edessä, jossa nappasin kuvan näyttävästä kupolista. Sieltä etenin kävellen seuraavat 300 metriä Amalienborgin linnan pihalle (kuninkaalliset asustavat linnan 4:ssä siivessä). Kauniit vanhat rakennukset sinistä taivasta vasten veivät minut lomatunnelmaan  ... varsinkin kun ympärilläni puhuttiin ranskaa, saksaa ja englanti - turistit ihastelivat kanssani näkymää. Hieman säälitti niitä sotilaita, jotka hellelämpötilassa marssivat vahtipostista toiseen.

Hoidettua kaikki asiat, olin lähellä Nyhavnia, jossa oli - yllätys yllätys - laktoositonta jäätelöä! Laktoosittomat tuotteet ovat saapuneet Tanskaan - nyt jopa supermarkettien ulkopuolelle, siin kahviloihinkin. Valitsin mango-meloni-pallon sekä vadelmasorbetin - ja hieman viilentelin siinä kevyen tuulen puhaltaessa ... Kesän ensimmäinen pallo-jäätelö.



Ylläoleva SlideShow video on tehty iPhone sovellutuksella, nimeltään GoPix. Se on ilmainen, saatavana AppStorissa. Kivoja erilaisia vaihtoehtoja kuvien asetteluun ja musiikkiin on myös - yhteen 15 sekuntia kestävään slideshowhin mahtuu 6-9 valokuvaa.

Tänään on lämpömittari saavuttanut +31 astetta ... helleaalto on saapunut tännekin!

Mukavata ja leppoisaa heinäkuuta toivotellen,

Nina