maanantai 11. tammikuuta 2021

Lumiset terveiset


Täällä satoi lunta viime viikolla - voi sitä riemua! Pulkkamäessä lapset iloisina laskivat mäkeä. 

Täällä on lockdown 17. tammikuuta saakka, kaikki oppilaitokset ja koulut ovat kiinni (erityiskouluja lukuunottanatta).

Samoin kaikki kirjastot ja kulttuurilaitokset, uimahallit ja kahvilat / ravintolat ja treenipaikat sekä ostoskeskukset ovat suljettu. Ruokakaupat ja apteekit ovat auki.

Kunnan ja valtion työtekijät ovat kotona etätöissä, sairaala - ja kuljetusaloja lukuunottanatta.

Minulla on töissä maski päällä kun olen konttorini ulkopuolella - siis kun käyn kahvikupposen täyttämässä keittiössä, taikka wc:ssä. Kanttiini on suljettu ja jokainen syö omassa konttorissa Corona suojausohjeiden myötä. 
Kokoukset ovat netissä, erityiskoulujen kokouksia lukuunottanatta - siellä on kokoukset suurissa tiloissa jossa voi olla 2 metrin etäisyys (siitä huolimatta visiiri päällä). Kotona työskentelyä suositellaan kun se on mahdollista.

Ja on rajoitus myös että vain 5 henkilöä voi kokoontua, myös yksityisesti ja vapaa-ajalla. 

Saa nähdä kauanko tämä lockdown kestää. Onneksi rokotukset ovat alkaneet, jospa se kevättä kohti hellittäisi.

Lumi maassa piristi - oli mukava kävellä ulkosalla, kuulla lumen narina jalkojen alla. Eilen satoi isoja hiutaleita, tänään on leudompaa jälleen.

...

Minulla on passi vanhentunut, ja huomenna on aika suurlähetystössä jonne jätän hakemuksen uuteen passiin. 

Kävin rautatieaseman valokuva-automaatista passikuvat, kun kaikki valokuvaliikkeetkin ovat kiinni. Se oli jännä kokemus... Minulla oli silmät kiinni eka kuvassa, mutta toinen kuva oli ihan ok. Onneksi on näitä automaatteja. 




Muuten on kaikki hyvin, olosuhteet huomioonottaen. 

...

Joulukoristeet saimme viimein pakattua (nautimme joulukuusesta ja valoista ihan tähän päivään saakka) - huomenna viedään ne kellariin, ensi joulua odottamaan. 


"Olisihan se aivan mahtavaa
kulkea maailman poluilla
jättäen ilojälkiä jälkeensä
ja voisi kuvitella että
ainakin jokin pieni lapsi
joka tulisi jäljessä
niin ne huomaisi

pomppisi
hyppisi yhdellä jalalla
tavoitellen
että osuisi noihin
pulppuaviin ilolähteisiin
minun jättämiini jälkiin

ja saisi siitä hymyn kasvoilleen
saisi siitä ilon sydämeensä
saisi siitä naurun poluilleen
saisi siitä niin paljon
kaikkiin soluihinsa
että kasvaisi

iloiseksi
viisaaksi
valoisaksi
vahvaksi ihmiseksi
joka voisi auttaa tätä maailmaa."

@Runotalon Sari / runotalo. fi


... Hyvää alkavaa viikkoa sinulle! 

perjantai 1. tammikuuta 2021

Hyvää uutta vuotta 2021

Vuoden ensimmäinen päivä on kääntyy pian iltaan. Rauhaisan vuodenvaihteen jälkeen on ollut leppoisa päivä - nukuttiin aika pitkään, kävelin lenkin - ja olen katsastellut viime vuoteen ja hieman myös ajatellut tätä tulevaa vuotta... Toiveita ja unelmia.



Vuoden 2020 kohokohdat minulle olivat mm. 

- Poikamme ylioppilaaksi valmistuminen. Hän opiskeli Jyllannin puolella lukion, ja oli ihana saada hänet takaisin kotiin asumaan (ainakin välivuodeksi).Allaoleva kuva on pienestä kalastajakaupungista, jossa työn puolesta muutaman kerran olen käynyt, ja syyskuussa kokousten jälkeen jaloittelin pikkusatamassa nauttien kupposen kahvia ennen ajomatkaa kotiin. 
- Kesällä vanhempani olivat luonamme viikon verran, se oli todella vuoden kohokohta olla yhdessä 💚. Ja yhdessä juhlimme pojan lakkiaisia, paljon mukavia muistoja yhdessäolosta.
... Pandemia on sanomattakin vaikuttanut todella paljon elämäämme vuonna 2020 - ja vaikuttaa vieläkin.  Päivä kerrallaan, yhteen hiileen puhaltaen, ajatellen yhteistä hyvää ja kaikkien terveyttä, menemme eteenpäin... Kohti huomista ja terveempää vuotta 2021 toivoen. 

Vuodelle 2021 toiveeni on juuri että asettuisi se Corona-virus, ja että rokotteet voisivat suojata aluksi riskiryhmiä ja lopulta kaikkia. 

Sen lisäksi ihan pieniä toiveita ja aikomuksia on mm. paneutua valokuvaukseen ja tehdä päivittäin kävelylenkki. 
Sekä silloin tällöin päivittää tätä blogia. 

Lopuksi tähän toivotus Jørg Zinkin mietelauseen myötä:

"En toivo sinulle,
että jossakin
metsäpolulla
kohtaisit valkean kauriin
tai kuninkaanpojan
tai haltijattaren, joka
tekisi sinut rikkaaksi.

Vaan että sinulla olisi
silmät joilla huomaat,
kun sinua vastaan
tulee tiellä ihme.

Sillä ihmeisiin
ei tarvita satuja,
vaan näkevät silmät
ja sydän joka ymmärtää
kiittää ihmeestä."

- Jörg Zink




tiistai 10. heinäkuuta 2018

Grease-elokuva 40 v.


40 vuotta sitten oli Grease-elokuvan ensi-ilta ... John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin laulut ovat tänään ikivihreitä kappaleita, ainakin minun ja minua vanhempien sukupolville.

Elokuvateatteri Imperial Kööpenhaminassa juhlisti Greasen 40 v. päivää näyttävästi - ystävän kutsui minut mukaan tapahtumaan. Jo ovien aukeamista odotellessa tunnelma kohosi: Monet olivat pukeutuneet  1950-luvun tyylisiin vaateisiin, kampaukset, laukut ja kengät myös Grease-tyyliin. Elokuvateatterin työntekijöillä oli niin ikään 1950-lukuun sopivat hameet ja esiliinat.




Elokuvateatterin suuressa aulassa odotti ensimmäinen yllätys: Filmistä tuttu suuri valkea Cadillac-auto, jonka edessä 4 tarjoilijaa, aivan kuin elokuvan jäätelöbaarista poimittuna, valmista jäätelömaistiaisia. 

Jäätelön päälle siroitettiin koristusta päälle - luulin sen olevan sokeria, mutta se olikin sitä valkoista jauhoa, joka alkaa poksahdella, kun sen laittaa suuhun ... Samaa karkkia jota 1980-luvulla sai tikkarin kanssa (tikkari siihen jauhoon kasteltiin)!

Jäätelöä syödessä alkoi kuulua Grease musiikkii, ja yläportaille tuli 20 tyttöä tanssiesitystä pitämään - hulmuavat hameet ja pastellisävyt sekä ponihännät - Tunnelma senkuin tiivistyi.

Ylä-aulassa odotti kylmät "Jolly-Cola" tölkit kaikille (Tanskassa myytiin Jolly Colaa 80-luvulla) - ja kun pääsimme elokuvateatterisaliin, ennen näytöksen lakua oli vielä tanssiesitys, sekä pieni muisto-syntymäpäiväpuhe 40 v. kunniaksi!




Yleisö lauloi mukana musiikkikappaleet taputusten kera ... Aivan ihastuttava ilta kerrassan!

Tässä yksi ikivihreistä kappaleista - You're the one that I want:



Kesäterveisin,

 Nina

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Lomanalkustressiä-kö?





Touko- kesäkuu oli hurjaa hulinaa töissä - viimeisten raporttien kirjoitusta, kaikenlaisten hommien viimeistelyä ... "Pian se loma alkaa, kunhan vaan nämä vielä ehdin saada valmiiksi ...".

Ja kyllähän se onnistui - ihana tunne sulkea tietokone, järjestää työpöytä ja vastaanottaa ja antaa Hyvän Loman -toivotuksia.

Keho reagoi tuttuun tapaan loman alkaessa tarpeella nukkua ja levätä ... mutta mieli ja ajatukset laukkaavat, ne kaikki kivat asiat, joita erityisesti lomalla olisi aikaa tehdä:

  • valokuvata 
  • pelata uusia lautapelejä, nyt kun pian koko perhe on kasassa
  • lukea kirjoja, jotka jo kirjastosta olen varannut lomaa varten
  • kokeilla uusia reseptejä
  • viettää aikaa ystävien kanssa
  • olisi mukava kokeilla Hiljaisuuden retriittiä suhteellisen läheisessä luostarissa
  • ottaa akvarellivärit esille ja virittää eloon kauan sitten kuihtunut harrastus
  • kuntoilla, ne kettle bellsit ovat jo pölyn peitossa
  • löytää uusia pyöräreittejä
  • Kalligraphy - kirjanen odottaa sitä rauhaisaa hetkeä, jolloin kauniita kirjaimia voisi kirjoitella musteen kanssa
  • jospa tänä kesänä muutaman päivän vaellusretki?
  • katsoa jonkun niistä monista elokuvista ja sarjoista, joiden nimiä olen kirjoitellut ylös ystävien suosittelemina
  • järjestää keittiönkaapit ja eritellä vaatteet 




Niin se vaan hissukseen laskeutuu kuitenkin rauha niihin laukkaaviin ajatuksiin ja kaikenlaisiin aikomuksiin ... ensimmäinen viikko on, ihan kliseemäisestikin ehkä, "lomalle laskeutumista" varten tyhjää täynnä. 

Ja näin on hyvä. 

Kivojen juttujen aloitetta ja energiaa tuntuu kuplivan ilman suunnitelmia taikka suorituspaineita ... Aivan itsestään, arjen rutiineiden ohessa. Olen tehnyt sitä omaa kalenteria, Bullet Journalia - sitä täyttäessä tuli mieleen että ne viikottaiset kuvat voisin nyt kehittää - ja kun aikaa on, niin sain ne valittua ja tilattua (myös muutamia lisäkuvia perheelle ja ystäville).

Tekeillä oleva neulejuttu ja äänikirja on myös rentouttava yhdistelmä: Kuuntelen Paul Austerin kirjaa "4 3 2 1". Olen aika alkuvaiheissa vielä, mutta päähenkilön ihmiskuvaukset ja perheen ja yhteiskunnan kuvaus on tempaissut minut mukaansa.




Muutaman valokuvan myös siirsin kännykästä koneelle ... ja siinä yhteydessä ajattelin myös kirjoittaa muutaman rivin tänne blogiin myös.

Ehkä se lomalle laskeutuminen jo on luonnollisesti tapahtumassa, ilman sen kummenpaa stressiä taikka loman-alkamis-rituaalia. 

Joskus ne ajatukset ja odotukset taitavat tehdä omat tepposensa - luoden ylimääräisiä kiemuroita muuteen suhteellisen selkeään ja itsestään avautuvaan maisemaan. 





... Leppoisia (ja vähä-stressisiä ) kesäpäivä toivotellen, 

Nina

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Luontokahvilassa



Ystäväni vei minut ja yhteisen ystävämme yllätysretkelle Ninaan Luontokahvilaan. Kahvila sijaitsee peltojen keskellä ja metsän vieressä ... semmoisessa pikkiriikkisessä kylässä, joka ei ole valtateiden varrella, vaan jonne tulee löytää karttojen kanssa. Meillä oli kunnon kartat, mutta silti tuli käännyttyä vikasuuntiin risteyksistä - mutta ilman eksymistä, kahvilaan ajeleen noin puolisen tuntia Kööpenhaminan keskustasta.

Tämä charmikas paikka on tullut aika suosituksi - ehkä juuri tämän rauhallisuuden ja hieman etäisen sijainnin vuoksi, sekä varmasti myös seisovan kakkupöydän ansiosta. Omistaja Nina leipoo 7 erilaista kakkua joka päivä: Voit valita yhden palasen, taikka maksaa hiemen enemmän kakkupuhvetista, jolloin voi ottaa palasen vaikka kaikista kakusita. Nina tarjoaa myös kevyen ruisleipä - sämpulä lounaan, sekä vohveleita hillolla ja kermavaahdolla.

Kun Dalai Lama vieraili Tanskassa, Ninan luontokahvila oli yksi harvoista kohteista, joissa hän vieraili - tässä linkki valokuviin vierailusta.

Nina on julkaissut myös pienen kakku-ohje-vihkosen, josta löytyy reseptit hänen herkkuihinsa. Kahvilassa myydään myös paikallisia tuotteita, kuten hilloja, yrttisuolaa ym.

Kahvila on rakennettu vanhaan maataloon, jossa on alkuperäinen olkikatto. Kahvit, teet ja leivonnaiset voi nauttia joko sisällä, taikka lasiseinäisessä kauniissa ulkohuoneessa, jossa viinirypäleet kypsyvät katon varjossa - taikka ulkosalla puutarhassa.

Puutarhasta lähtee pieniä polkuja niityn halki metsään, jossa voi kävellä lyhyen taikka hieman pidemmänkin lenkin.


Herkullisen kahvihetken ja metsäkävelyn jälkeen lähdimme paluumatkalle - ja kuinka ollakkaan - jälleen kävi niin että käännyimme vikasuuntaan yhdessä risteyksessä. Mutta tämä harharetki veikin meidät paikallisen maanviljelijän myyntikojulle, josta sai ostaa marjoja ja vihanneksia. 

Ostin mansikoita ja raparperipuntin - ja maksun jätin maissipalhon vieressäolevaan kassalippaaseen, joka ei ollut ollenkaan lukittu - jotta setelit saivat vaihtaa kolikoiksi, jos ei sattunut olemaan sopivaa rahaa. Vaihtoehtoisesti pystyi maksamaan kännykän mobilepay'llä. On hienoa  että vielä tänä päivänä löytyy luottamusta kanssaihmisiin, sekä että käteisrahaa jätetään maksuksi - luottaen että kaikki maksavat, sen minkä ottavat. 


Mukavan päivän päätteksi tein raparperisosetta, joka maistui hyvin perheen miesväelle ...
Kesän herkkuja - kiitos kuuluu kuljettajalle, joka kääntyi "väärään" suuntaan, 
sekä maanviljelijälle, jonka myyntikojussa saimme käydä ostoksilla.

Mukavaa alkavaa viikkoa toivotellen,

Nina



keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Pyöräillen kaupunkiin


Tästä kotoa on noin viitisen kilometriä keskustaan - ja se usein sujuu vaivattomasti ja mukavimmin pyöräillen. Keskustassa on enemmän pyöriä kuin autoja - parkkeeraus on vaivatonta ja pyörätiet takaavat että ei tarvitse autojen keskellä pyöräillä.



Näppäsin kuvan kauniista vaaleansinisestä rakennuksesta - ja tuosta charmikkaasta katulampusta. Vielä tänä päivänä ovat useissa paikoissa (kuten kotokadullakin) katulamput viritetty johtoineen risteyksien ja katujen yläpuolelle.


Tykkään pysähtyä puistoissa - kesäisin puistot ovat suosittuja piknik paikkoja, ja monet syövät lounaseväät puistoissa.




Pyöräilin keskustan arkartelukauppoihin, A5 kansiota etsien. Olen viimeiset 3 vuotta pitänyt Collect Sovelluksen avulla päiväkirjaa, johon olen päivittäisen valokuvan lisäksi kirjoitellut lyhyesti ajatuksia. Kaipaan kuitenkin käsinkirjoittamista ... ja että voisin liimata juttuja päiväkirjaan, sekä myös että valokuvat tulevat tulostetuksi, eivätkä ole vain elektronisessa muodossa. 

Läysin kivan kansion, johon voi itse tehdä kannet - sekä myös vesiväripaperia ja piirtämisvihkon ... Alennusmyynnistä vielä!



Mukavaa heinäkuuta toivotellen,

Nina

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Raikas minttu-pinaatti skyr smoothie


Tämä skyr-smoothie on oikea vitamiinipommi - paljon pinaattia, minttua ja sitruunaa. 

Kuten arvata saattaa, olen kokeillut uusia reseptejä - tämä löytyi Suzy Wengelin kirjasta "Mad med hjerte og fornuft". 

Ystäväni ihmetteli, että vieläkö minä luen ihan oikeita keittokirjoja, kun netistä ja Pinterestistä löytyy niin paljon kaikkea - Olen ehkä hieman vanhanaikainen, mutta minusta on ihana selailla keittokirjoja, ja nähdä reseptit kunnolla kun otan kirjan mukaan keittiöön.

Tarvitset (yksi annos):

100 g tuoretta pinaattia 
200 g maustamatonta skyriä
puolikas jäinen banaani
10 mintunlehteä (laitoin ehkä tupla-annoksen, kun tykkään niin mintun raikkaudesta)
makeuta tahtomallasi aineella (laitoin steviaa)
vaniljajauhetta
puolikkaan sitruunan mehu

Sekoita kaikki ainekset (huuhtele tuore pinaatti ja minttu ensin), käytin sauvasekoitinta. 
Ripottelin päälle mantelirouhetta ja kurpitsansiemeniä.

Maistuu maukkaalle sekä aamupalana ja myös raikkaana välipalana.



Hyvää kesänjatkoa toivotellen,

Nina

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Banaani-munakas


Kävin viime viikolla kirjastosta inspiraatiota kesäkeittiöpuuhiin - on ihana kokeilla kaikkea uutta nyt kesällä, kun on aikaa sekä myös tuoreita kasviksia, vihanneksia ja marjoja.

Tämä banaani-munakkaan ohje löytyi Suzy Wengelin kirjasta "To nemme uger med Sense". Suzy on julkaissut useita kirjoja Sense-ruokavaliosta, joka perustuu kolmeen terveelliseen ja maukkaaseen ateriaan: Aamiainen, lounas ja päivällinen. Banaani-munakas on täyttävä ja todella maukas aamiainen - piti nälän poissa seuraavat 5 tuntia.

Tarvitset:

1/2 banaania
2 kananmunaa
2 kananmunanvalkuaista
0,5 dl kauraryynejä
voita paistamiseen
15 g manteleita (jotka veitsellä pilkotaan rouheeksi)
10 g tummaa suklaata (rouhettu)
2 rkl skyriä (vaniljalla maustettua)

  • Muussaa banaani haarukalla ja sekoita banaaniin kananmunat, kananmunan valkuaiset ja kauraryynit.
  • Paista munakas voissa pannulla. 
  • Kun munakas alkaa olla kokonaan kypsä, taita se keskeltä niin että toinen puoli tulee toisen päälle.
  • Kun munakas on hieman jäähtynyt, aseta se lautaselle ja laita kaksi lusikallista vaniljalla maustettua skyriä munakkaan päälle, sekä ripottele manteli - ja suklaarouhe viimeiseksi.
Tässäpä taitaa olla uusi suosikki viikonlopun herkuttelu-aamiaisiin!

Mukavaa alkaavaa viikoa toivotellen,

Nina



keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Kakkumestaruuskilpailu


... Maanantaina alkoi se kauan odotettu kesäloma! Kevät oli hurjan kiireinen töissä - joten kotosalla en enää avannut tietokonetta - kävelylenkki ja virkkaus on rentouttanut ja tuonut hyvää vastapainoa työlle.

Ensimmäisenä lomalauantaina ystävämme järjesti kakkujenleipomisen mestaruuskilpailut - kilpailuihin sai tulla joko tuomariksi (maistelemaan ja äänestämään) taikka osallistuen - leipoen kakun, joka osallistuisi kisaan. 

Osallistuin kisaan Palvova-kakulla, joka on suhteellisen helppotekoinen, ja todella kesäinen. Tein pohjan lauantai-aamuna, ja koristelin sen paikan päällä kermavaahdolla ja tuoreilla vadelmilla, mustikoilla, karhunvatukoilla ja kirsikoilla. Pidän pavlovasta juuri sen vuoksi, että se itsessään on kevyt ja korostaa marjojen makua.




Oli mukava tavata uusia tuttavuuksia - sekä kakkujen leipojia että niitä maistelemaan tulleita, ja tarinoida teekupposen ja kaikkien ihanien kakkujen äärellä.

Minä äänestin Metten Kolonihavekagea (siirtolaispuutarhakakkua) - pidin sen mantelisesta kakkupohjasta, sekä mustaviinimarja, raparperi ja mansikkatäytteestä - musituttaa kovasti Mummon marjapiirakkaa (kermaviili on tässä kakukussa, ei täytteessä, vaan kypsän kakun vieressä - sitä laitetaan kakun päälle muutama lusikallinen).

Ja kun äänet laskettiin, tuli voittajaksi Key Lime Pie, joka oli todella aromikas: Mukava toffee-lime-kiwi-makusinfonia suli suussa. Metten Kolonihave kage tuli toiselle sijalle, ja minun Pavlova ylti kolmannelle!

Ystävättäremme, joka kisan järjesti, ojensi palkinnot - Ensimmäiselle sijalle saapunut sai ystävättäremme ompeleman esiliinan, johon hän oli aplikoinut "Bake Cake Championship" -logon! Toiselle sijalle saapunut sai kakku vuokia, ja kolmanneksi tullut (minä :) sai leivontajauhetta ... Nyt passaakin harjoitella ensikesän kisoja varten!

... Lomaan laskeutuminen on sujunut suuremmitta kriiseittä - usein tahdin hiljentäminen voi sinällään olla stressaavaa, sitä ehkäistäkseni tein töissä listan kaikista jutuista, jotka olisi oltava kunnossa ennen loman alkua - ja se auttoi kivasti.

Kotosalla pojat ovat jo lomalla, ja miehellä on ollut kivasti vapaata myös. Pian haen kirjastosta varaamani kirjat, ja suunnitteilla on erilaisia kokkausjuttua ja muuta mukavaa. Tulisi ommella pyykkipojille uusi kassi, joka kaulassa kulkisi kun pyykkejä ulos levittää (äidiltä saamani laukku, joka oli haalistunut ja siten oikeutti itselleen pyykkipoika-laukun pakan, on jo reikäinen ja hyvin kulunut).

Mitä sinun kesääsi kuuluun (muuta kuin ajoittaisia kuurosateita, jos asut pohjoisella maapallonpuoliskolla, jossa sää on vakaan epävakaista)?




Lomaterveisin

Nina

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kahvia ja kevätkukkia



Viikonloppu tulla tupsahti - aurinkokin pilkisteli iltapäivällä, raikkaan tuulen puhaltaessa.

Toissa viikonloppuna koristelin muovisen kukkaruukun, käärimällä pellavakangasta sen ympärille. Kiedoin pakettinarun siihen ympärille, sekä koristeeksi että varmistaen, että kangas pysyy paikallaan. Tämä vihreä pellava on jo ainakin 14 vuotta vanhaa - ompelin aikoinaan pojille housut ja anorakit tästä kankaasta heidän ollessa 3 - 4 vuotiaita. 

Kevätkukkaset tuovat kivan tunnelman - muistuttaen kevään kasvusta ja luonnon voimasta. Pian voi jo laittaa rairuohoa kasvamaan ... kaikki vihreä on kaunista. Siitä on pari viikkoa kun viimeksi kävelin tuossa järven rannalla - jokohan siellä olisi pajunkissoja?
Puutarhoissa kasvaa jo erantikset ja lumikellot, muutamia sipulikasvejakin on jo versomassa.




Olen kuunnellut viikolla työpäivän jälkeen äänikirjoja kirjaston 'e-reol'-sovelluksen kautta  puhelimen avulla. E-reolissa on myös ulkomaalaisten äänikirjojen osasto. Audible-sovellus on uudempi löytö, siellä ovat äänikirjat englanninkielellä. Keittiön järjestys ja pikkusiivous sujuu kivasti äänikirjaa kuunnellessa.

Olen myös kokeillut kivoja uusia reseptejä, tällä viikolla oikein hyvä tofupata ... Jahka sen uudemman kerran kokkailen, kirjoittelen ohjetta tänne.


Tässä linkki josta voit ladata ylläolevaan kuvakortin
Tänään ollaan juhlistettu miehen syntymäpäivää, nyt pojat ovat järkkäämässä LAN-peli-iltaa. On ollut mukavan leppoisa päivä, ja saattaa olla että illalla käymme elokuvissa ihan kahdestaan mieskullan kanssa.

Hyvää viikoloppua ja aurinkoisia kevätpäiviä,

Nina

tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivänä


 

Hyvää Ystävänpäivää!

:   :   :


 

 

 


 

 


Meillä on hiihtolomaviikko, ja kauan odotettu jälleennäkeminen - matka mummolaan  on nyt totta! 

Olemme hiihdelleet jäällä sekä myös lasketelleet ~ iltaisin on Monopoli-turnaus ja eilen myös pappa teki tulen ulkogrilliin.

Nyt paistaa aurinko :) 

Lomaterveisin 
Nina
 


sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Hyvää 2017 - Neuloen ja kiittäen



Tammikuu vaihtui helmikuuksi - ja Runebergin päivää ollaan juhlistettu herkullisin tortuin (oikeastaan jo eilen, kun katsoin olevinaan keittiön kalenterista että se olisi ollut jo eilen - jälleen yksi todiste sille että lukulaseja olisi hyvä käyttää! :)

Talven valo on kuulas ja kaunis - viikonloppuisin olen valokuvaillut arjen hetkiä täällä kotosalla. Âidin kutomat villasukat ja tädin neuloma ihanaisen pehmoinen villatakki ja säärystimet lämmittävät ... ihan sydänalassa saakka - Kiitos!



Olen itsekin neulonut viikonloppuisin - jollain tapaa villalanka ja paksut puikot kuuluvat talveen. Iskältä saamani taskukello kulkee mukana kaulakoruna - se koristaa nätisti neuleita.

ukello-mietteita%25CC%2588-matkanvarrelta-2017.jpg" />


Kerkesin neuloa jouluksi muutaman pehmeän paketin - ja myös virkata jonkun verran. Nyt olen palannut viimeistelemään omia keskeneräisiä neulomuksia - tämä harmaa on sellainen löysähkö poncho-liivi, jonka voi laittaa vaikka kevättakin päälle.

Olohuoneen seinäämme koristaa äidiltä saamani kanvastaulu, jonka on tehnyt kummisetäni tytär ... Aivan, perheessämme on taiteilijoita ja luovia käsityöläisia! Olen miettinyt, että onkohan se osa suomalaisuutta - luovuus ja se, että itse valmistaa ja tekee kaikenlaista? 



Peruskoulussa opimme virkkauksen, neulomisen ja ompelun lisäksi kaikenlaisia pistotöitä ja kirjailua, myös pitsin tekoa ja nahkatöitä ... ja puutöissä myös kaikenlaista. 

Kun täällä Tanskassa olen maininnut moista, monet ikäiseni pyörittävät päätään ja kertovat, että eivät he muuta kuin neulomisen ja virkkuun oppineet peruskoulussa. Jospa meidän käsityönopettaja olikin aivan erinomainen - opettajan innostus on tarttuvaa ja kannustavaa.


Kävimme - Lontoossa! - 4 päivän reissulla, nuorimmaiselle luvattu lahjamatka. Se oli suuri elämys meille kaikille - kirjoittelen valokuvien kera siitä tässä kevään korvalla. Varmaan jo arvasitkin, että yllä oleva salkku on Lontoon matkalta, siihen mahtuu sekä tietokone että muistilehtiöt ja muut paperit. Hame on myös siltä matkalta - se käy monen kanssa, ja on ajaton ja siisti - ja on taskut puhelimelle ja avaimille tarvittaessa.

Tämä oli sellainen "Kiitos"-posti . . . kiitos myös koulukorteista - ne vieläkin koristavat tuvan ovenkaarmia, en raaski niitä vielä ottaa pois! Minulla oli kyllä joulukortit, mutta ne jäivät kirjoittamista odottamaan ensi jouluun - näin se menee joskus.

 ... Sinulle toivotan oikein hyvää helmikuuta,

Nina

perjantai 30. joulukuuta 2016

Jouluinen (ja virheähkö) tervehdys



Istun tässä "yökyöpelinä", vieressä hieman perunalastuja ja limpparia (perjantain herkut - nam!) Olemme viettäneet joulua täällä kotona Tanskassa - lomaa on vielä 5 päivää, ennen kuin työt ja koulut alkavat.

Syksy on ollut lämmin ja päivät ovat menneet nopsaan - olen tarkoituksellisesti viettänyt vähemmän aikaa tietokoneen äärellä ... joka on näkynyt myös hyvin vähäisinä blogi-postauksina täällä Mietteitä Matkanvarrella. Valokuva-juttuja olen postaillut Instagramin puolelle, ja olen pyrkinyt päivittämään valokuvausblogiani kerran viikossa.

Tämän vuoden aikana on itänyt kaipuu käyttää kasviksia yhä suuremmissä määrin ruoanlaitossa. Tuntuu että monelta taholta on luotaillut inspiroivaa tietoa kasvisruokavalion hyvistä puolistä, sekä ilmaston, luonnonvarojen kestävyyden,  ruoansulatusta edistävien että hyvän vatsabakteeritason kannalta - unohtamatta lisääntyvän lihantuoton mukanaan tuomat huonontuvat olot siipikarjalle ja lisääntyvä ehkäisevä penisiliinilääkitys karjalle yleensä.

Jotta olen ajatellut, nyt tammikuusta aloittaen, syödä kasviksia ja kalaa, luomukananmunia (jolloin kanat saavat vapaasti kulkea pihalla) ... Suurin piirtein. Syön mitä minulle tarjotaan, kun olen kodin ulkopuolella - enkä puutu rajoittaen perheenjäsenten ruokavalioihin ... Uteliain mielin ja mieli inspiraatiota täynnä, lähden liikkelle kohti vihreämpää vuotta 2017.

Minulla on jo aika kiva kokoelma kasviruokakirjoja, kiitos äidille, joka on jo vuosien varrella täydentänyt keittokirjavalikoimaamme, viimeksi Satokausi-kalenterilla. Ja olen jo useamman vuoden seurannut herkullisia kasvisruoka-blogeja, kuten Appelsiinejahunajaa, Veikeä Verso, K-kos, Mieliruoka.fi (aiemmin Keittiökameleontti), ja Chocochili.




Joulukuu ja joulu sujui leppoisasti - mukavat perinteet tuovat jouluntuntua, kuten Kynttilä-havukoristeiden valmistaminen yhdessä ensimmäisenä adventtina, pienet adventtiyllätykset ja jouluiset ruoat ja herkut... Joulukonsertti kirkossa, ja mitä nyt onkaan muita mukavia. 

Meille sattui influessa-aalto tänne Köpikseen ennen joulua - joten jäi tekemättä se sun toinen joulujuttu . . . mutta tulihan se joulu vähemmälläkin touhamisella - oikein leppoisa sellainen:)  Ja niin ehkä parempikin - Rauhan Ruhtinaan juhla kun joulu onkin - saattaa mietityttämään mikä onkaan tärkeää ja vähemmän tärkeää.




Työnpuolesta on hieman uusia tehtäviä tiedossa ensivuodelle - ja kasvismaisemman ruokavalion kanssa on tiedossa mukavia haasteita. 

Tarkoituksena on kirjoitella tänne blogiin kivoja, minulle uusia ruokaohjeita - tämä "virtuaalinen keittokirja" on hieno homma - olen useamman kerran ruokakaupassa ollessa puhelimella tullut tänne blogin sivuille lukemaan, mitä tarvitsenkaan tiettyihin ruokaohjeisiin.

Jos sinä seuraat jotain kivaa blogia taikka kotisivuja, joissa on kasvispitoisia ruokaohjeita, kirjoitatko vaikka kommentteihin sivustojen nimen - kaikenlainen inspiraatio on tervetullutta!

Jouluisin terveisin

Nina

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Frederiksborgin linna


Kävimme elokuussa ensimmäisen kerran Hillerödissä sijaitsevassa Frederiksborgin linnassa. Tanskan kuningas Frederik II aloitti linnan rakentamisen 1560 luvulla, ja sitä rakennettiin seuraavat 60 vuotta. Linna on pohjoismaiden suurin renesanssilinna - kaukaa katsottuna linna vaikutti aika vaatimattomalta, mutta jo sisäpihalta katsottuna, tornien korkeus ja linnan laajuus meitä yllätti.




Ensi kerralla otan kameran mukaan: kännykän kameralla otin muutaman kuvan, mutta oikealla kameralla linnan salien syvyys ja värit pääsevät paremmin esille. Kauniit yksityiskohdat vangitsivat huomioni - astiat, haarniskat, kattopanelit ja maalaukset, huonekalut ... huone toisensa jälkeen täynnä kauneutta. 








Linnan suurta puutarhaa ihailimme linnan ikkunoista - puutarhan tutkimiselle toinen iltapäivä - vaikkapa eväskorin kanssa. Hillerödin linna on oiva kohde kokopäivän retkelle. Linna sijaitsee aivan kävelykadun vieressä, Hillerödin keskustassa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Kööpenhaminasta.

:   :   :

Syyskuu on ollut tavanomaista lämpimämpi täällä,
viimeiset kaksi viikkoa + 24 astetta tai enemmän...
... Tulihan se lämpöaalto kuitenkin tänä vuonna!

Nina

perjantai 12. elokuuta 2016

Elokuussa




Aurinko on pilkistellyt aamupäivisin alkuviikosta, ja eilen se porotti jopa koko päivän: Säätiedotus lupaa muutamaa lämmintä loppukesänpäivää ensiviikolle.

Käväisimme keskustassa, ja nappasin muutaman kuvan Israels Plads'in kauniista rakennuksista.
Torvhallerne - kaksi suurehkoa rakennusta, kauppahallin tyyppisiä sisätoreja, sisältäen kaikenlaista kulinaristista herkkua ja kahviloita - sijaitsevat aivan yläkuvan kivipäällysteisen kadun lopusuoralla, oikealla puolella (niitä ei kuvassa näy).



Olen jatkanut työnalla olevaa syksyn ruokalistojen tekoa. 

Eilen aurinko lämmitti niin kivasti, että istahdin ulos lukemaan Sophie Dahling kivaa keittokirjaa "Miss Dahl's Voluptuos Delights". Nappasin kirjan ihan sattumalta kirjastosta mukavan ja rennon kansikuvan perusteella - ja kotona huomasin, että kirjassa on mukavia kertomuksia kirjailijan lapsuudesta ja nuoruudesta - rivien välistä huokaa hänen rakkautensa hyvään perusruokaan.



... Viimeistä lomaviikkoa viedään!

:  :  :

Mukavaa viikonloppua toivotellen,

Nina