Viikko on mennyt hurjan nopsaan - lattiamaton vaihto on ollut suuri homma, mutta hienoa että se on nyt tehty. Tyhjensimme olohuoneen kokonaan (kirjat ja kirjahylly oli kaikkein työläin), jonka jälkeen sitten mattoa irroittelemaan.
Pölyä tuli ilmaan aika lailla, onneksi oli lämmin ja tuulinen ilma, joten avoimilla ikkunoilla pärjättiin.
Puulattia olisi hyvä ja helppo vaihtoehto, mutta lattiamatto eristää sekä ääntä että lämpöä kun kerrostalossa asumme.
Uusi matto on pinnaltaan sileä ja luonnonmukainen - se on helppo imuroida ja miellyttävän oloinen paljaille varpaille.
Keskiviikon Perustuslain-päivä on puolivapaapäivä, silloin laitoimme huonekalut takaisin, ja sain laitettua kirjahyllyynkin melkein kaikki kirjat takaisin. Tuli myös lajiteltua hieman, mikä on aina hyvä asia - osa kellariin, osa kiertoon.
Lajittelin hieman kirjoja - miehen teologian kirjat, omat psykologian kirjat, sitten kaunokirjallisuutta ja muita ... värien suloinen kirjavuus syöksyi silmiin, jonka jälkeen sitten lajittelin kunkin osaston hieman enemmän värisävyjen mukaan, jotta tuli hieman tasapainoisempi vaikutelma - nyt kun ollaan järjestelemässä niin tehdään miten parhaalta tuntuu :) Kokemuksesta tiedän että se järjestys kuitenkin löytää elavästi oman muotonsa viikkojen kuluessa - tilkkutäkki-hyllyt palaa kuvioihin jossain vaiheessa.
Ikävä kolkutteli myös viikon varrella - ostin keittiön ikkunalaudalle semmoinen vaaleanpunaisen version niistä samettilehtisistä ruukkukukista, jotka koristavat vanhempieni ulkoeteistä kesäisin. Kukkaa täytyy kastella melkein joka aamu ja ilta, toivottavasti nuo siinä olevat nuput aukeavat ja saan sen kestämään elossa ... Kukkakauppian mukaan kyseessä on sellainen rönsyilevä malli, jonka voi myöhemmin laittaa amppeliin. Taidan noudattaa äidin vinkkiä ja hankkia jonkinlaista lannoitetta siihen multaan, jotta kukka saisi hieman voimia.
Työn puolesta tämä kesäkuu tuppaa suunnittelusta huolimatta olemaan aika kiireinen - kaikki kirjalliset lausunnot tulee olla valmiina kuun loppuun mennessä, muun työn ohessa. Vauhti hiljenne koulujen loman alkaessa heinäkuussa. Pitkän työpäivän jälkeen pysähdyin nauttimaan auringosta torin rappusille ...
... samoilla rappusilla istuin myös keskiviikkona. Isänpäivän aamiaiseksi käväisin leipurilta tuoreet sämpylät. Aamuaurinko lämmitti niin kivasti - oli hyvä istua hetki ja olla vaan.
Torilla oleva suihkulähde heijasti auringonsäteitä. Lähteen läpi juoksenteli pieni herttainen 1½ vuotias pallero-poika vaippa päällä. Pojan riemunkiljahdukset ja nautinto ilahdutti ... taapero hihkui ja juoksi äidin luota lähteelle ja takaisin. Ohikulkiessa huomasin, että sehän olikin tuttavani ja hänen poikansa - vaihdettiin kuulumisia - tälläiset "sattumat" arjen keskellä piristää.
Eräänä iltana tuumailin, että tämä viikko onlin ollut täynnä kirjoittamista, kokouksia, kirjojen kantamista ja ruoanlaittoa. Heti sen jälkeen ihmettelin, että mistäs se moinen ajatus tupsahti? Asianyhteys tuli selkeämmäksi:Tällä viikolla mies on paljon töissä, jonka vuoksi minä laitan iltaruoat joka ilta - yleensä hän kokkailee myös.
Soitin hänelle töihin tuota pikaa ja sanoin, että arvostan tosi paljon sitä että hän tykkää ruoanlaitosta ja myös tekee usein ruokaa ... Mies kuuli varmaan pienoisen stressin äänestäni kun hän huomaavaisesti sanoi, että jääkaapissa on kyllä tarvikkeita pariksi päiväksi ettei kaupasta tarvitse mitään hakea - mutta minun tarkoitukseni oli sanoa hänelle nyt havahtuessani se, mitä myös arvostan ja pidän hänessä :)
Pikku Prinssin tuumailut sopivat näihin ajatuksiin... Hän puhuu ruusujen "kesyttämistä", a lá kuinka asia tulee tärkeäksi, kun sen parissa viettää paljon aikaa, verraten sitä mm. ystävystymiseen ketun kanssa. Samansuuntainen prosessi on myös ihmissuhteissa - toinen toistamme lähestyessä avaudumme, löydämme, ihastumme ja arvostamme . . .
Enkä minä tarvitse sinua.
Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua.
--- Mutta jos kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme.
Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa.
Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa...
- Antoine de Saint-Exupéry -
Ystävämme lahjoittamat ruusut muuttavat muotoaan - en millään hentoisi luopua kukista, ne ova kuihtuessaankin kauniita, toisella, hieman hauraalla tavalla. Lehtien kärkien väripigmentti voimistuu, keskiosan haalistuessa - kontrasti ja lehtien kihartuminen tuovat uudenlaisen tunnelman kimppuun. Ajattelin tehdä muutaman kortin hänelle tuosta kimpusta - laitan linkin, josta löydät valokuvan, jonka voit tahtoessasi lähettää ystävälle vaikka sähköpostilla (pieni koko) taikka printata taikka kehittää kortiksi (suuri koko).
Leppoisin viikonloppu-terveisin,
Nina
