sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Paksut amerikkalaiset letut




Poika löysi keittokirjasta kivan iltapalan, joka maistuu hyvälle etenkin vaahterasiirapin kanssa.

Paksut amerikkalaiset letut (8 pientä lettua)

1½ dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 ripaus suolaa
25 gr öljyä/voita
1 kananmuna
1½ dl maitoa
2 rkl voita paistamiseen

1. Sekoita jauhot, sokeri, leivinjauhe ja suola.
2. Sulata voi pannulla.
3. Riko kananmuna kulhoon, lisää maito ja sulatettu voi.
4. Sekoita jauhosekoitus vähitelle vispaten taikinaan.
5. Kaada pieni annos taikinaa - pannulle mahtuu kolme pientä lettua paistumaan kerralla.
6. Paista kullanruskeiksi ja tarjoile hillon, marjojen tai vaahteransiirapin kanssa.

Maistuu makoisalle!

lauantai 30. tammikuuta 2010

Lisää lunta


Eilen varoitettiin jälleen lumisateesta, ja etenkin Etelä Sjældendissa pyrytti niin paljon että armeijan panssarivaunit tarvittiin kuljettamaan ihmisiä hätätapauksissa (lääkäri - sairaala - synnytys mm.)

Eilen oli koulutuspäivä Hillerødissä. Ajoin kollegan kyydissä,joka asuu melkein tuossa naapurissa, ja me päästiin kotiin ennen tuiskun alkua. Lumipyry saapui tänne tuntia myöhemmin kuuden maissa. Esikoisen luokkakaverin synttärit alkoi kello kuusi. Lunta tuli siihen malliin, että poika olisi ollut läpimärkä juhliin saapuessaan, jotta vein hänet autolla perille (2 km) ...Oli ihan kuin Suomen talvi! 20 senttiä lunta renkaiden alla, ja suuren suuret lumihiutaleet pyrytti joka suuntaan!

Nyt ei enää pyrytä, mutta lunta on maassa 20 cm. Iltapäivällä on jo varmaan aura-autot olleet liikkkeellä, jotta päästään uimahalliin. Serkkupoika on meillä tämän viikonlopun - nyt onkin hyvä kelkkailusää - upea talvi tänä vuonna!

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Mestarikokki keittiössä



Pojat ovat innostuneet ruoanlaitosta, ja silloin tällöin kokkailleet itse (mun tai miehen avustuksella) iltaruoan. Esikoinen jo viikonloppuna puhui, että hän tahtoo tehdä makaronilaatikkoa keskiviikkona, kun hyvä kaveri tulee kylään.

Seurattiin "Tipu-tädin" ohjetta, voissa paisteen ja kermalla täydentäen, ja hyväähän siitä tuli! Poika ylpeänä kutsui kaverit pöytään, ja kyllä se maistui kaikille - jopa niin hyvin, että ei tarvinnut edes ketsuppia kaveriksi!

Juniori hakee inspiraatiota keittokirjoista omalle kokkausvuorolleen. Ihan jännä katsoa, mikä ruokalaji häntä eniten viehättää (viimeksi hän teki ranskanperunoita - oli todella hyvä viipaloimaan perunat kapeiksi suikaleiksi, ja oikein huolellisesti suti ja voiteli ne öljyllä ennen uuniin laittoa).

Lumihiutaleet liikenteessä


Eilen illalla varoitettiin lumisateesta, joka alkoi aamutuimaan. Jo aamusta oli liikenne suhteellisen tukossa, ja Köpiksen alueella 20 liikenne-onnettomuutta. Radiossa kehoitetaan ihmisiä muistamaan säilyttämään turvallinen välimatka edessä ajavaan ajoneuvoon ym.

Töihin ajaessa oli yksi valoristeys "mustana" onnettomuuden vuoksi, auto oli törmännyt liikennevalopalkkiin - poliisi oli ohjaamassa liikennettä.
Neljän maissa kotiin päin ajaessa, oli jo ko. liikennevalopalkki korjattu, ja valoristeys toimi hyvin. Ihmiset ajelivat nyt hyvin varoen - ajelin 1-2 vaihteella koko matkan, niin hissukseen mateli autot. Normaalisti ajelen 20 minuuttia kotiin, johon tänään meni tunti. Mutta parempi hitaasti mutta turvallisesti, kuin kova vauhti ja törmäilyt.

Useilla ei ole talvirenkaita, auraus-autoja ei ole kovin paljon, bussit ja junat "hyytyy" kummallisesti lumen vuoksi - joten lievä liikennekaaos on aina lumisateen yllättäessä. Ennen joulua tuli ensimmäinen lumikaaos - silloin meni 80 minuuttia työmatkalla... ihmiset tulivat "ripotellen" töissä olevaan kokoukseen, ja oli jännää kuulla jokaisen tarina:"Kuinka pääsit perille?!" - eksoottinen lumimyrsky!
Samanä päivänä tietokoneen serverit ylikuumenivat jotenkin pakkasen vuoksi, joten pidettiin palaveria iltapäivälle saakka, kun ei voinut tietokoneita avata ;)

Tänään kuuntelin YLE 2:sta kotimatkalla, jossa soitettiin Mozartin kappaleita hänen syntymäpäivänsä kunniaksi. Tänään on myös Holocaustin muistopäivä, ja kuulin myös kaksi kaunista tsekkiläis-juutalaisen taiteilijan sävellystä - lumisateen tiliin voisi laittaa myös sivistän ja yleistietoa lisäävän vaikutuksen - ei muuten olisi tullut radiota kuunneltua ihan kokonaista tuntia!

Lunta on luvassa lisää yön aikana, joten lumi-liikenne-kaaos jatkuu. Jotta huomenissa herätyskello tuntia aiemmin soimaan ja tuntia aiemmin liikkeelle, niin ei kiire - eikä lumikaaos - yllätä eikä stressaa!

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Neulonnan alkeet




Isoveli oli laittanut lämpöiset villasukat jalkaan, ja pikkuveli etsi toisia lämpöisiä sukkiaan - kun ei löytynyt, niin näpsäkästi hän löysi lankakorin ja puikot:"Opeta mua neulomaan äiti! Mä taidan neuloa villasukat!"

Hymyilytti kovasti, toppuuttelin hieman sanoen että sukkiin menee kauan aikaa, jotta jos aloitettaisiin kaulaliinasta. "Sukeltaen haettiin lankaa avannosta" - kyllä poika heti pääsi asiasta virille - oli vaan hankala langan kireyttä säännellä, ja muutama silmukka pääsi karkaamaan. On jo kaulaliinan alkua muutama cm - 20 min. kuluttua oli tauon paikka - "Mä sitten toisena päivänä jatkan" ;)

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Elämän ikkunat


Jos olisi takkatuli tai nuotio, niin olisipa rentouttavaa katsella liekkien ikuista leikkiä, kuunnella kipinöiden pauketta ja tuntea hehkuva lämpö ... ajatus voisi lentää tai pysähtyä. Nuotion puutteessa tyydyn seinällä raksuttavan kellon monotoniseen rauhoittavaan ääneen, nauttien hiljaisuudesta - maistellen hissukseen tätä hetkeä, jossa on hyvä olla.

Työn puitteissa on alkuviikko ollut täynnä tapaamisia ja kohtaamisia, joissa avautuu ikkuna ihmisten elämään, haasteisiin ja ihmissuhteisiin. Hätä lähimmäisen hyvinvoinnista, itävä toivo alkavasta muutoksesta, ilo tapahtuneesta kehityksestä ja uusista valmiuksista... elämän monipuolisuus, monimutkaisuus ja uudet polut jotka häämöttävät - jokaisella ikkunalla on oma ainutlaatuinen maisema.

Aale Tynnin ja Raili Malmbergin runot sisältää upeat katsaukset elämän ikkunoihin, pidemmittä puheitta:


Ylistyslaulu elämälle

Tänään,
kun auringon kuumat ja häikäilemättömät
hyväilyt jälleen kerran ovat herättäneet eloon
koko luomakunnan,
ja maailma räjähtänyt täyteen
luomisen riemua,
juuri tänään
tahtoisin laulaa ylistyslaulun
Sinulle, Elämä.

Tahtoisin laulaa
lasinkirkkaan laulun,
jonka sävel soisi kuulaana ja kauniina
niin kuin mustarastaan huilu
himmeässä kesäyössä.

Tahtoisin laulaa
yksinkertaisen laulun,
jonka jokainen sana olisi tosi ja aito,
niin kuin koivuntuoksu
ensimmäisen kevätsateen jälkeen.

Tahtoisin laulaa näin:
rakastan sinua, Elämä,
rakastan sinua silloin, kun sinä annat,
kun ruhtinaslahjojesi runsaus
ryöppyää ylitseni,
kun ilo, hellyys, ystävyys, ihmisen läheisyyden
lämpö
lankeavat osakseni,
ja sydämeni on kevyt ja onnellinen.

Mutta tahdon oppia rakastamaan sinua
silloinkin, kun sinä otat,
kun vaadit takaisin jonkun lahjoistasi,
kun kiellät jotain keskeistä,
jotain, jota ilman on autiota elää,
tai pakotat minut hyväksymään
kipeää tekevien jäähyväisten välttämättömyyden.

Sillä saaminen ja luopuminen,
tuleminen ja lähteminen,
alku ja loppu,
kaikki ne kuuluvat sinun kuvaasi, Elämä,
ja siksi tahdon tänään kiittää sinua kaikesta,
itkusta ja naurusta,
ilosta ja tuskasta,
rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta,
kukkimisesta ja kuihtumisen kivusta,

sillä katoamisen ja kuolemankin varjon alla
täyttää sydämeni kiitollisuus:
olen saanut olla ihminen.

Raili Malmberg


Kaarisilta

Ja Jumala sanoi: Toisille annan toiset askareet, vaan sinulta,
lapseni tahdon, että kaarisillan teet.
Sillä kaikilla ihmisillä on ikävä päällä maan,
ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksissaan.
Tee silta ylitse syvyyden, tee, kaarisilta tee,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee.

Minä sanoin: He tulevat raskain saappain, multa-anturoin -
miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,
sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?

Ja Jumala sanoin: Verellä ja kyynelillä vain.
Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan-
pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan.
Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat
he antavat kyllä anteeksi jos sillan rakennat.

Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden ylitse lakkaamatta valoa säteilee.
Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet:
ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet.

Aale Tynni

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Rauha maassa




Puuh ... kuppi teetä- pojat tekee läksyjä (aivan omasta aloitteesta ;), isäntä on nokosilla, ja mie nautin hetken hiljaisuudesta.

Synttärit sujui kivasti, ja vieraina olleet yhdeksän tokaluokkalaista pojanvesseliä ovat onnellisesti omissa kodeissaan. Synttärit päättyi kolmen maissa, ja muutamat vanhemmat jäivät kahville - joten juhlat päättyi puoli viiden maissa.

Ruotsin telkkari lähettää hiihtokisoja Eestistä Otepäästä, on mukava katsella lumisia maisemia, ja tavan murtohiihtoa! Lapsuuden Muuraispuron talvet tulee mieleen,ja etenkin sunnuntai iltapäivät, jolloin seurattiin kaikenlaisia hiihtokilpailuja. Katse lepää lumimaisemissa, ja mieli lepää - niin - siinä että ei sen kummemmin tarvitse ottaa kantaa mihinkään. Viikolla radio ja tv-uutiset ovat ymmärrettävistä syistä keskittyneet Haitiin, kuolonuhreihin, elossajäävien pelastusoperaatioihin jota vaikeuttaa tuhoutunut insfrastruktuuri. Toivottavasti apu tulee perille pian, on hienoa että meillekin on mahdollista auttaa kaukaa käsin erilaisten keräysten avulla - teknologian myötä tekstareillakin voi laitta orren kekoon.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Maalari maalasi




Isäntä maalasi poikien huoneen eilen. Olipas se entinen valkoinen tullut tunkkaisen väriseksi, kun vertasi uudelleen maalattuun osaan! Kaikki seinät on nyt puhtaan valkoiset, vain katon maalaus jäi tälle päivälle. Nappasin kuvan kun oltiin laitettu osa tavaroista paikoilleen - tuli kirjat samalla pyyhkäistyä pölystä.

Muutama kirja joita pojat ei enää lue, meni "muistojen-laatikkoon". Molemmille pojille olen tehnyt laatikot, joihin laitan valokuvia, papereita tai tavaroita, jotka muistuttaa jostain tapahtumasta, taikka jotka ovat pojille olleet jollain tapaa merkityksellisiä. Esikoinen vei metsälastentarhaan mukaan "oman kirjan", joka olit tyhjä pahvikantinen vihko. Siihen hän 4. v:na "kirjoitteli" omassa rauhassa puun alla silloin tällöin, kun kaipasi pientä taukoa ja omaa rauhaa. Hän ei vielä kirjaimia tuntenut, mutta raapusteli sinne tarinoita, joita kertoi meille sitten kotona ;) Nyt on "oma kirja" tallessa muistojen laatikossa.

Mies oli vahingossa nojannut seinään huomaamattaan, ja maalaushousujen takamukseen oli tullut suuri maaliläikkä! Me poikien kanssa se huomattiin ja purskahdettiin nauruun, ja isäntä ihmeissään kyseli että "Mikäs nyt?!". Me kehoitettiin häntä housujen vaihtoon ennen sohvalle istumista, ja kun syy valkeni hänelle, tarkasteli hän seiniä huolestuen olisiko siellä vastaavaa printtiä ;) He he, tekevälle sattuu!

Minä lähden tästä kauppaan, huomisille synttäreille ajattelin leipoa mini-pizzoja, ja niiden seuraksi viipaloida kurkku- ja porkkana-tankoja. Juniori toivoo jäätelökakkua. Viime vuonna tein junan jäätelöstä (muistan kun äiti teki meille pienenä juna-kakun!), mutta tänä vuonna löysin kaupasta nätin jäätelökakun, jossa on vadelmia, jotta sen nappasin heti ostoskoriin.

Ostosreissun jälkeen uimahalliin, ja sitten pääsen leipomaan!

torstai 14. tammikuuta 2010

Hierontakoukku helpottaa




Tänään töissä oli maraton-kokouspäivä, ja iltapäivällä alkoi jyskyttää päänsärky ... Sain kirjoitettua jomotuksesta huolimatta kello viiteen saakka, jolloin nappasin panodilin ja ajoin kotiin.

Isäntä oli tehnyt ruoan joten syötiin heti. Sitten rennosti pötkölleen, ja hieroma-koukulla painelemaan hartioiden ja niskojen kipupaikkoja - hissukseen olo koheni ja päänsärky kaikkosi! Kiitos äidille heiromakoukusta! Olen näyttänyt sitä kiropraktikollenikin, joka testasi koukun ja kyseli onko siihen patenttia - johon hän sai myöntävän vastauksen.

Nyt kuppi hyvää teetä, ja sitten taasen koukuttelua, niin pehmenee se hartiaseutu. Ja lauantaina uimahalli ja sauna, niin eiköhän tämä tästä! Ensi torstaina pitää muistaa pitää ryhti kunnossa ja tehdä hieman taukojumppaa pausseilla - se pääsi unohtumaan tänään.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Ja kyllähän se nyt viikonloppuna sitten ...



Hiljaa hyvää tulee. Niinpä kävikin viikonloppuna, ja yksi sun toinenkin toimittamaton asia tuli siinä sivussa hoidetuksi.

Joulukoristeet on pakattu sievästi laatikkoihin, josta nyt seisoo takarapun edessä odottamassa kellariin pääsyä.

Kävin uudessa treenikeskuksessa, ja se oli ihan mukavan oloinen, suuri paikka. Kellarissa pukutilat ym., katutasossa pulssinnostatuslaitteet, eka ja toinen kerros painonnosto - ja voimankasvatuskoneita, kolmas kerros spinning-pyörätilat ja neljäs kerros ryhmäliikuntatilat.
Tunnin verran kuntoilin pulssilaitteissa, jonka jälkeen tein tuttavuuutta kuntosali - koneisiin joissa säädettävät vastustukset. Noin 150 laitteesta tunnistin kolme - joita käytin - sitten takaisin pulssi-laitteille. Varasin siis ajan henkilökohtaisen ohjelman laatimiseen, en uskalla ilman ohjausta käyttää kojeita. Jotta odotan innolla keskiviikko iltaa, jolloin saan ohjausta ;)

Jääkaappi on kanssa täytetty ensimmäisten 4 päivän päivällisille: pastinakat, punajuuret, inkivääri ja valkosipulit tämäniltaissa kana-uunivuoassa maistui hyvälle!

Uimahallireissu suuntautui kuitenkin tuttuun Emdrupin halliin - "Opi tapa, ja tapa pitää sinut" -sanonta on hyvinkin käypä... Emdrupin hallissa on kiva sauna, katto-ikkunasta voi ihastella maisemia, siellä on tilava pukuhuone ja hyvä sauna ... ja mulla ja Mariannella on sinne yhtä pitkä matka. Jotta tutustuminen Brønshøj'n uimahalliin odottaa vielä sopivampaa hetkeä ... jos vaikka tässä kevään kuluessa?

Viherpeukalo kehittyy ...




Rahapuiden lisäksi olen oppinut kastelemaan orkideoita. Vanhempi orkidea on jo 3 vuotta vanha, toisen sain vuosi sitten. Molemmat kukkii puolivuosittain, ja kukintakausi kestää pari kuukautta.

Nyt on kukinta aloillaan, toisessa orkideassa on 4 vartta, joissa kaikissa joku kukkia taikka avautuvia nuppuja!

Hankin 2 uutta kasvilajia, "syklamaatti"-nimisiä, hieman vahapintaisia kasveja. Ne ovat kuulemma kiitollisia kasteltavia, tarvitsevat vain hieman vettä silloin tällöin. Jospa ne kasvaisivat yhtä hyvin kuin rahapuut, jotka minulla on ollut jo 13 vuotta. Nyt viime vuosina olen vaihtanut ruukussa olevan mullan myös, sekä jonkinlaisia ravinnepuikkoja laittanut keväisin muistaessani - ja hyvin kasvavat ;)

Synttäreitä





Sunnuntai aamuna herätettiin juniori onnittelulaululla ja aamupalalla vuoteeseen. Synttärisankarin herkkua on tuoreet sämpylät, joiden päällä on "chokolade pålæg" eli 1 mm ohuinen suklaapala. Synttäreiden kunniaksi saa herkutella - kun harvemmin moisia herkkuja nauttii, niin niitä arvostaakin enemmän ;) Suomesta tullut paketti kortteineen oli tosi mieleinen ylläri, ja toisesta paketista löytyi toivottu Tranformers peli.

Mies on ollut flunssassa, joten suurempia juhlia ei pidetty. Mutta sen sijaan kävin poikien kanssa elokuvissa - pojat ovat odotellut "Alvin & maaoravat II" saapumista. Elokuva oli mukaansatempaiseva, teemana oli ystävyys, ja se että perheessä puhalletaan yhteen hiileen.

Elokuvareissun jälkeen maistui vadelmainen täytekakku.
Ensiviikonloppuna tulee luokkakaverit synttäreille, toivottavasti isäntäkin jo on terveempänä!

perjantai 8. tammikuuta 2010

Jos nyt vaikka viikonloppuna sitten ...

Posted by Picasa

Niin se arki pyörähti käyntiin, ja nyt onkin jo perjantai.

Vielä on jouluseimi ja muut joulukoristeet esillä - en vielä ole hennonut niitä pois pakata, mutta jos vaikka nyt viikonloppuna sitten ...

Naapurissa oleva (200 m) fysioterapeuttien treenaus-kuntosali on lyhentänyt aukioloaikaa sekä viikolla että viikonloppuna - siispä tiistaina ilmoittauduin netin kautta lähellä (800 m) olevaan suurempaan treenikeskukseen, Fittnesworld'iin. Mutta en ole vielä saanut aikaiseksi lähteä sinne, kun en paikkaa ja käytäntöjä vielä tunne, ja kun pitää tutustua ensin ja kun siihen menee aikaa, mutta jos vaikka nyt viikonloppuna sitten ...

Olen tehnyt hyvän ja monipuolisen ruokalistan koko perheelle, kalaa kahdesti viikkoon, vihannekset ja muut vaihdellen, mutta en ole ehtinyt ostaa tarvittavia eineksiä aterioiden valmistukseen - mutta jos nyt vaikka viikonloppuna sitten ...

Brønshøj'ssa oleva uimahalli (300 m) on avattu, ja netistä näin että siellä on ihanan iso sauna, ja aukioloajat on kl. 06 - 20 arkisin! Oli mielessäni että torstai-iltana olisin siellä poikien kanssa käynyt, mutta nukahdin jo kl 19 - mutta jos nyt viikonloppuna sitten ...

... Tjaa. Viikonloppu on jo alkamassa - töiden jälkeen ajoin esikoisen luokkakaverin synttäreille. Ne alkoivat kl. 17 lähistöllä olevassa keilaushallissa - jossa ei aiemmin ole käynyt - jotta me eksyttiin. Pojan kanssa ajeltiin kaupunginosaa ristiin rastiin 40 min. ajan, kyseltiin neuvoja ohikulkijoilta, löydettiin lopulta kartta, ja sitten myös keilaushalli ... olin kotona kl. 18 - nälkäisenä ei treeni houkuta, perheen seura viihdytti ja treenit jäi sikseen.

- Jospa vaikka huomenna sitten ...

lauantai 2. tammikuuta 2010

Kalenterit


Uusi kalenteri - puhdas ja hissukseen täyttyvä - symboloi tavallaan alkavaa vuotta ... on traditioita kuten merkkipäivät, jotka asettaa tietyn rakenteen ja raamit, ja kuvaa ajan etenemistä ja vuoden kulkua. On suunnitelmia ja toiveita, lomat ja muut, jotka voi merkata kalenteriin jo etukäteen, lyijykynällä, viittaa antamaan... ja sitten on kaikki se valkoinen tila, joka avautuu päivä ja hetki kerrallaan.

On mukava kirjata merkkipäivät keittiön ja omaan kalenteriin... siinä edellisvuoden kalenteria selatessa muistelen mennyttä vuotta, ja mitä se on pitänyt sisällään. Töissä olen jo joulukuun ajan kulkenut kahden kalenterin kanssa, ja täyttänyt jo uutta, mutta olen säästänyt keittiön ja oman kalenterin täyttämisen uuden vuoden puolelle.

Aika on niin käsittämätön asia - se menee armottomasti eteenpäin. Aamusta päivään ja iltaan, talvesta kevääseen ja kesään, vuosi vierähtää toisensa jälkeen. Ja aika on myös juuri nyt - voimme kokea ja elää ajan vain hetken kerrallaan, nykyhetkessä. Muistot ja toiveet vie ajatuksen avulla eteen ja taaksepäin ajassa, mutta tämä hetki on nyt. Kun elän tässä hetkessä, se vapauttaa tavallaan murheet huomisesta ja eilisestä - kun minulla on vain tämä nykyinen hetki.
Tämä hetki - nykyhetki - ja sen merkitys on tullut tärkeäksi etenkin lasten myötä, ja toiveena on että osaisin olla läsnä - itselleni ja muille, mahdollisimman paljon tässä nykyhetkessä. Kuulostaa itsestäänselvälle ja ehkä hieman hassulta, koska nykyhetki on se ainut vaihtoehto joka meillä on - vielä on aikakone keksimättä - mutta ehkä tarkoitan nykyhetkellä ja läsnäololla myös ajan merkitystä itselleni ja läheisille... ja myös työn suhteen.
Täydellinen läsnäolo vaatii paljon, aktiivinen kuuntelu merkitsee että oma reflektointi pysyy minimissä, jotta voi keskittyä hahmottamaan mitä toinen / toiset viestittävät sanoillaan ja olemuksellaan. Jos en ole läsnä juuri siinä hetkessä, menetän osan sisällöstä jonka ko. henkilö minulle viestittää.
Siksi on tärkeää olla vastapainona hetkiä, jolloin on läsnä itselleen ja omille tarpeille - tarpeelle olla vaan, keskittymättä, taikka tarpeille olla fyysisesti tai psyykkisesti aktiivinen tai levossa - joskus on hienoa kun keho toimii aktiivisesti, ja mieli saa löytää levon siinä kehon rytmissä, aistien ja tuntien - aivokuoren korkean tason toiminnat analyyseineen saa jäädä vähemmälle huomiolle.

... Ja ehkä tämä blogin merkitys on myös jonkinlainen "oma tila" ja "semi/väli-yhteinen tila", jossa voi sekä kuulumisia että ajatuksia pohtia - tässä hetkessä ja hieman myös ajan poikki ... kun voipi klikata ajasta ja paikasta huolimatta nettiin.

Ja nyt on - aika - nauttia kuppi teetä ;)

perjantai 1. tammikuuta 2010

Säihkettä ja räiskettä


Poika innostui sädetikuista - ei välttämättä tarvitse kovia paukkuja juhlistamaan vuodenvaihetta - vielä ;)


Posted by Picasa


Paukuteltiin kaikenlaisia hyrriä ja suhikaisia myös ulkona, jo kl. 23 aloiteltiin. Meillä oli myös kaksi "Patteria", jotka yhdellä sytytyksellä lähettää toista kymmentä rakettia ilmaan - olipa komeeta ;) Juniori nautti papateista ja muista kivoista pikkupaukuista ... ja kun ne oli lopussa kl 12., seurattiin puoli yhteen saakka muiden ilotulituksia!

Sitten nukkumaan, siunattiin vielä yhdessä alkava vuosikymmen, ja kiitettiin edellisestä - poika syntyi 2001, hänen ensimmäinen vuosikymmenensä on ohi, ja uusi alkanut ;)