tiistai 11. heinäkuuta 2017

Banaani-munakas


Kävin viime viikolla kirjastosta inspiraatiota kesäkeittiöpuuhiin - on ihana kokeilla kaikkea uutta nyt kesällä, kun on aikaa sekä myös tuoreita kasviksia, vihanneksia ja marjoja.

Tämä banaani-munakkaan ohje löytyi Suzy Wengelin kirjasta "To nemme uger med Sense". Suzy on julkaissut useita kirjoja Sense-ruokavaliosta, joka perustuu kolmeen terveelliseen ja maukkaaseen ateriaan: Aamiainen, lounas ja päivällinen. Banaani-munakas on täyttävä ja todella maukas aamiainen - piti nälän poissa seuraavat 5 tuntia.

Tarvitset:

1/2 banaania
2 kananmunaa
2 kananmunanvalkuaista
0,5 dl kauraryynejä
voita paistamiseen
15 g manteleita (jotka veitsellä pilkotaan rouheeksi)
10 g tummaa suklaata (rouhettu)
2 rkl skyriä (vaniljalla maustettua)

  • Muussaa banaani haarukalla ja sekoita banaaniin kananmunat, kananmunan valkuaiset ja kauraryynit.
  • Paista munakas voissa pannulla. 
  • Kun munakas alkaa olla kokonaan kypsä, taita se keskeltä niin että toinen puoli tulee toisen päälle.
  • Kun munakas on hieman jäähtynyt, aseta se lautaselle ja laita kaksi lusikallista vaniljalla maustettua skyriä munakkaan päälle, sekä ripottele manteli - ja suklaarouhe viimeiseksi.
Tässäpä taitaa olla uusi suosikki viikonlopun herkuttelu-aamiaisiin!

Mukavaa alkaavaa viikoa toivotellen,

Nina



4 kommenttia:

  1. Mmm, kuulostaa herkulliselta. Olen tehnyt banaanilettuja, mutta tuo on erilainen. Mukavaa viikkoa sinulle Nina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tämä oli uusi resepti - kiva kokeilla uusia juttuja kun on aikaa :)
      Tsemppiä sinulle helleaaltoon!

      Poista
  2. Suklaarouhe kruunaa munakkaan, kiitos !

    VastaaPoista

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)