perjantai 1. tammikuuta 2021

Hyvää uutta vuotta 2021

Vuoden ensimmäinen päivä on kääntyy pian iltaan. Rauhaisan vuodenvaihteen jälkeen on ollut leppoisa päivä - nukuttiin aika pitkään, kävelin lenkin - ja olen katsastellut viime vuoteen ja hieman myös ajatellut tätä tulevaa vuotta... Toiveita ja unelmia.



Vuoden 2020 kohokohdat minulle olivat mm. 

- Poikamme ylioppilaaksi valmistuminen. Hän opiskeli Jyllannin puolella lukion, ja oli ihana saada hänet takaisin kotiin asumaan (ainakin välivuodeksi).Allaoleva kuva on pienestä kalastajakaupungista, jossa työn puolesta muutaman kerran olen käynyt, ja syyskuussa kokousten jälkeen jaloittelin pikkusatamassa nauttien kupposen kahvia ennen ajomatkaa kotiin. 
- Kesällä vanhempani olivat luonamme viikon verran, se oli todella vuoden kohokohta olla yhdessä 💚. Ja yhdessä juhlimme pojan lakkiaisia, paljon mukavia muistoja yhdessäolosta.
... Pandemia on sanomattakin vaikuttanut todella paljon elämäämme vuonna 2020 - ja vaikuttaa vieläkin.  Päivä kerrallaan, yhteen hiileen puhaltaen, ajatellen yhteistä hyvää ja kaikkien terveyttä, menemme eteenpäin... Kohti huomista ja terveempää vuotta 2021 toivoen. 

Vuodelle 2021 toiveeni on juuri että asettuisi se Corona-virus, ja että rokotteet voisivat suojata aluksi riskiryhmiä ja lopulta kaikkia. 

Sen lisäksi ihan pieniä toiveita ja aikomuksia on mm. paneutua valokuvaukseen ja tehdä päivittäin kävelylenkki. 
Sekä silloin tällöin päivittää tätä blogia. 

Lopuksi tähän toivotus Jørg Zinkin mietelauseen myötä:

"En toivo sinulle,
että jossakin
metsäpolulla
kohtaisit valkean kauriin
tai kuninkaanpojan
tai haltijattaren, joka
tekisi sinut rikkaaksi.

Vaan että sinulla olisi
silmät joilla huomaat,
kun sinua vastaan
tulee tiellä ihme.

Sillä ihmeisiin
ei tarvita satuja,
vaan näkevät silmät
ja sydän joka ymmärtää
kiittää ihmeestä."

- Jörg Zink




2 kommenttia:

  1. OIkein hyvää uutta vuotta Nina, ja kiva nähdä täällä taas postaus pitkästä aikaa. Onnea uuden työpaikan johdosta, poikasi ylioppilaaksi valmistumisesta, hopeahääpäivän ja syntyömäpäiväsi johdosta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jael, olipa ihana lukea tervehdyksesi! Ja kiitos, vuosi 2020 sisälsi paljon mukavia ja ilosia tapahtumia, vaikka se Corona-virus on jyllännyt ja jyllää vieläkin.

    VastaaPoista

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)