Heräsimme sunnuntai-aamuna kirkkaaseen auringonpaisteeseen - ja lumisiin maisemiin! Iltapäivällä kävelin reippaan lenkin kirpeässä pikkupakkasessa - lumen narskuessa jalkojen alla. Järvenrannalla huomasin, että muutama koira oli tehnyt pienen juoksulenkin jäisellä järvenpinnalla - lieköhän karvatassun tarkoituksen ollut siepata lintu taikka pari - linnunjälkiä oli hieman etäämmällä, sekoittunut koirantassujen jälkiin ... No, jokatapauksessa on lumiset maisemat mukavaa vaihtelua muuten suhteellisen harmaalle talvi-ilmastolle, valkoiset hanget heijastaa ja voimistaa sekä auringonsäteet kuunkajastuksen. On myös mukava huomata päivän pitenevän - puoli viiden maissa, kun ajelen töistä kotiin, on vielä valoisaa - kevättä kohti ollaan menossa!
tiistai 31. tammikuuta 2012
Lumiset maisemat
lauantai 28. tammikuuta 2012
Pyöräillen äänestämään
Aamutuimaan aurinko pilkisteli pilvien välistä, ja niinpä päätin ajaa pyörällä kaupunkiin äänestämään. Pakkasta oli -2 ja tuuli oli kohtalainen, aivan oiva pyöräilyilma siis. Suomen suurlähetystöön on noin 10 km matkaa, mutta se menee aika huomaamatta, osaksi koska pyöräreitti on tuttu, ja osaksi koska pidän kaupungissa pyöräilystä.
Lähetystössä oli kaksi muuta samaan aikaan äänestämässä, joten jonoja ei ollut. Tuttu ja iloinen virkailija ehti siten kertoa sähköposti-osoitteen loppuosan ulkoministeriön virkamiehille - täten toivon saavani yhteyttä ystävääni, joka asusteli täällä 4-vuoden jakson, mutta johon olen kadottanyt yhteyden hänen muuttaessaan Eurooppaan.
Lähetystöön oli katettu kaunis sini-valkoinen kahvipöytä. Nautin hissukseen kupin kahvia "kotimaisessa" ilmapiirissä.
Toldbodgade, jonka varrella lähetystö sijaitsee, alkaa Ny Havnin sillalta. Ny Havnin laivat ovat vielä talvipeitteiden alla. Kesäisin niin eloisa ja vilkas Ny Havn vaikutti kalhean viileältä - vain muutama turisti käveli vastaan tuulenpuuskia uhmaten.
Talutin pyötän Kongens Nytorvin ja keskusta pikkukatujen läpi tehden ikkunaostoksia.
Pilestrædellä sijaitsevassa NORR-butiikissa oli suuri alennusmyynti, joten kurkkasin sisälle, ja sovittelinkin muutamaa puseroa ja hametta. Löysin edullisen ja neutraalinvärisen kivan työhameen, jonka kanssa sopii yksinkertainen tumma kauluspaita tai t-paita - sen päätin aikani harkittua ostaa (Tässä kuva edestä).
Kotiinpäin ajan Dronning Louise-sillan ohi, jossa on "pyörä-mittari" (Cykelbarometer). Se mittaa kuinka monta pyöräilijää ajaa sillalla sekä päivittäin, että joka tunti. Olin pyöräilijä numero 14.490 tänä lauantaina.
Pysähdyin myös kukkakaupassa, josta ostin kauniita tulppaaneita ystäväperheen äidille, joiden luona kaymme pistäytymässä illalla - kukkia on mukava sekä antaa että vastaanottaa :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




