Joskus lähimmäisen menettäminen tulee varoittamatta, joskus siihen voi jollain tapaa varautua - sanat ovat usein vähissä ... ikävä jää.
Läheisten ikävään ja suruun seuraava runo pukee sanoiksi ajatuksia, joihin jollain tapaa voi varmaan samaistua:
"Kynttilän liekki kertoo,
että en unohda
sinua, joka kuljit
kanssani matkalla,
sinua joka täältä
sait kutsun lähteä,
sinua joka lensit
lähelle tähteä.
Kynttilän liekki kertoo:
muistelen sinua
mielessä kipu ja kiitos,
haikeaa kaipausta.
Olisin tahtonut vielä
kanssasi kulkea,
olemuksesi rakkaan
syliini sulkea.
Kynttilän liekki kertoo,
että en yksin jää.
Hennoinkin liekki voi kantaa
ikuista elämäa.
Hän joka rakasti kerran
ei kuole milloinkaan.
Syttyvät tuhannet liekit
haudoille palamaan."
Runo: Anna-Mari Kaskinen: Lämpöä ja valoa (2006)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)