torstai 15. syyskuuta 2011
Vaalivalvontaa
Eduskuntavaalien äänieä lasketaan parhaillaan. Vaalihuoneistojen ovet sulkeutuivat kl. 20 illalla.
"Punaiset" (vasemmistopuolueet) ja "Siniset"(oikeistopuolueet) ovat mielipidetutkimusten mukaan aika tasavertaisesti pärjänneet vaalikilvassa: Viimeisimmän tutkimusten mukaan vasemmistopuolueille olisi tulossa 92 eduskuntapaikkaa, ja oikeistopuolueille 87.
Nyt jännätään jatkuuko oikeistovaltainen linja, vai vaihtuuko linja vasemmistojohtoiseksi ... Jos vallanvaihto tapahtuu, Tanska saa ensimmäisen naispuolisen pääministerin.
Vaikka minulla ei ole äänioikeutta Tanskan eduskuntavaaleissa (koska en ole hennonut luopua suomenkansallisuudesta), on todella jännittävää seurata vaalilaskentaa tänään - sekä vaalienjälkeistä hallituksenmuodostusprosessia. Nimittäin johtavat oikeisto- että vasemmistopuolueet ovat jo ennen vaaleja antaneet ilmi kantansa, että he eivät tahdo muodostaa hallitustaTanskan kansallispuolueen tuella - siten hallituksenmuodostusprosessi tulee olemaan mielenkiintoinen - voivatko puolueet pysyä lupauksissaan?
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Rento viikonloppu
Perjantai-iltapäivänä ajelimme ystäväni kanssa. Aurinko paistoi ja lämpömittari näytti +23 - Ihanan kirkas alkusyksyn ilma!
Pysähdyimme läheisessä pikkukaupungissa, jossa piipahdimme kävelykadun butiikeissa. Mukava oli katsella ja ihastella, rauhassa ja ilman kiirettä. Lihakauppiaan puodista tulevat tuoksut muistuttivat meitä lähestyvästä illallisajasta, joten nautimme mehukkaat lihapullat lihakauppiaan puodin edessä olevissa korituoleissa. Saimme ystävällisiä hymyjä ohikulkevilta paikallisilta. Perjantai-illan seesteinen rauha oli laskeutumassa, kaupat sulkeutuivat yksi toistensa jälkeen.
Kävelimme metsän halki, nummien ohi merta pitkin lehmien luokse, josta matka jatkui meren rantaa pitkin takaisin.
Kokkailimme iltaruoaksi kanaa inkiväärin ja valkosipulin kera, sekä coleslaw-, parsakaali-, ja vihreää salaattia.
Oli mukava jutella teekupin kera, heinäsirkkojen siritys taustamusiikkina. Ystäväni on viettänyt osan lapsuusvuosistaan Afrikassa, ja sirkkojen siritys toi hänen mieleensä useita luontokokemuksia Namibiasta.
Hyvinnukutun yön jälkeen heräsimme virkeinä linnunlauluun kl. 8 aikaan. Mereltä tuleva usva oli vielä aika tiheää, jotta nautimme aamupalan hissukseen, ja aloitimme vaunun etuteltan kokoamisen vasta hieman ennen puoltapäivää, jolloin aurinko oli kuivattanut kosteuden teltan katolta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



