keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Raikas talvisää ...


Ilmassa on aamutuimaan jo pakkasen kirpeys, raikas talvisää tuntuu nenässä ... Toissa iltana muutama lumihiutale leijaili maahan, jossa tosin sulivat jo saman tien.

Joulukuu tulla tupsahti, ja nyt adventtisunnuntaina vietimme luovan hetken kuusenoksien, saven, ja kynttilöiden parissa. Pojatkin olivat mukana - muistelimme millaisia kynttiläkoristuksia on tullut tehtyä vuosien varrella.


Viimeksi kirjoittelin tänne Matkanvarrelle lokakuussa - tässä pieni päivitys:

  • Âiti tuli piipahtamaan luonamme syyslomalla! Oli todella mukava viettää aikaa yhdessä - suunnittelimme jo Suomeen tuloa, mutta pojan silmähermojen tulehdus kesti yli kuukauden, joten oli hienoa että äiti pääsi tänne tulemaan.
  • Pojan silmät ovat onneksi paranemaan päin - ja hän on hyvin jaksanut lääkitä silmiään (kuukauden verran oli 3 erilaista silmätippaa- yhdet laitettava kerran tunnissa, toiset joka 2. tunti ja kolmannet yötä vasten), nyt on vahvempi tablettilääkitys vielä kuukauden verran. Enää ei tarvitse käydä tutkimuksissa joka viikko, seuraava tarkastus on 3. viikon kuluttua.
  • Minulla kilpirauhasarvojen epävakaisuus on aiheuttanut väsymystä - ravintoterapeutin neuvosta olen ollut gluteenittomalla ruokavaliolla kuukauden päivät, ja nyt jätän maitotuotteet pois myös. Energiataso on nousemassa, joka kannustaa ruokavalion ylläpitoon.
  • Marraskuu on ollut lämmin - vain muutamana päivän on satanut töihin pyöräillessä. Lämmin syksy on pidentänyt aikaa jolloin lehtien väriloistoa on saanut ihailla ... On hienoa että vuodenajat vaihtuvat, jokaisessa on oma charmikkuutensa.
  • Aamut, jolloin aurinko on valaissut taivaan vaaleanpunaiseksi, ovat kruunanneet marraskuun työmatkat - kaikenkaikkiaan aurinko on paistanut vain 29 tuntia koko marraskuussa ... Olen onnekas, sillä muutaman auringonlaskun olen onnistunut kameralle ikuistamaan päivittäisiä valokuvia ottaessa.
  • Omat synttärit ja nuoremman pojan luokan naamiaiset juhlistivat marraskuun puoliväliä. Pukeuduimme kaikki naamiaisiin - mies aivan innostui, ja laittoi pitkätukkaisen peruukin päähän! Mukavaa oli että 17 oppilasta ja 11 vanhempaa osallistuivat nyyttäri-naamias-kekkereihin (postauksen lopussa olevassa valokuva-videossa on pari naamiaiskuvaa :)




Sukeltaminen gluteenittomaan ruokavalioon on ollut kokemus sinänsä - ravintoterapeutin kivojen ohjeiden, ruokablogien ja luovien keittokirjojen avulla tämä seikkailu on mennyt aika kivasti. Olen löytänyt hyvänmakuisen quinoa-manteli-leivän ohjeen, sekä reseptin suussasulaviin pikkuleipiin (yläkuva). 

Työpaikalla koulun keittiömestari leipoo paleo-leipää ja pasta-päivinä valmistaa raastettua kukkakaali-pöherrystä, joka maistuu hyvin pastakastikkeen kera. Toisaalta en ole ollut vierailuilla, joissa olisi ollut hankalaa kieltäytyä tarjoiluista - ja usein kokouksissa tm. on mahdollista ottaa hedelmä kakun sijaan.


Alhainen energiataso on laittanut minut asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen - töiden jälkeen päiväunet, ja sitten pari tuntia aikaa ennen nukkumaan menoa. Koko poppoo on terästäytynyt keittiöhommiin, isäntä on huolehtinyt pyykeistä, ja kaikki tärkeä on tullut hoidettua ajallaan. Nuorimmaisen pojan ranskan sanojen treenaaminen on ollut mukavata (tekee aivan mieli itse joskus opiskella sitä kaunista kieltä enemmänkin!) 
Valokuvaaminen (isolla kameralla), käsityöt ja lukeminen ovat jääneet paitsioon, samoin tv - mutta kaikella on aikansa... Jospa se luovuus vaikka sitten oikein kuplisi nyt tulevalla joululomalla, taukojen sanotaan tekevän hyvää.


Kynttilät tuovat valoa, lämpöä ja tunnelmaa - on mukava aloittaa ja lopettaa päivä kynttilän valossa.

Leppoista joulukuuta toivotellen,

Nina

P.S. Tässä katsaus päivittäisiin valokuviin loka- ja marraskuulta:



Photo A Day - October 2014 from Nina Jensen on Vimeo.


November 2014 - Photo a Day from Nina Jensen on Vimeo.

torstai 16. lokakuuta 2014

Runoja syksystä & lokakuinen valokuvakortti




Syksyn tuuli


Kun tuuli puhaltaa,
se lehdet puista
irrottaa saa.


-Lauri-




Syysruno


Mittari näyttää nolla astetta,
lehdillä näkyy jäistä kastetta.
Metsässä kypsyy iso tatti,
koppaansa nakkaa sen Matti.
Loskaan nurmi hukkuu,
talviuneen karhut nukkuu.
Äiti ulkona haravoi,
sen jälkeen maistuu leivän päällä voi.



-Tuure-






Syksy


Pihalla on siili.
Kolossa on hiiri.



Pihalla kasvaa sieni.
Sisällä on tyttö pieni.



Ulkona sataa.
Tuuli tuulee täyttä rataa.



-Ringa-





Syysruno


Metsässä poika kerää sieniä.
Kotiin hän rientää pienimään sieniä pieniä.
Tatti ei halua suuhun Matin,
vaan tatti haluaa suuhun katin.
Metsässä kovaa sataa,
mutta maapallo kiertää kovaa rataa.
Taivaalla loistaa kuu ja alhaalla on puu.



-Miina-




Linkki valokuvakorttiin

Syksy


Pihalla puhaltaa tuuli ja
naisella on huuli.
Mittari näyttää kolmea astetta,
pihalla on yökastetta.
Pojalla on paksu lakki ja
yllään talvitakki.
Pihalla on siili ja
jääkapissa on viili.
Äiti haravoi ja
laulu soi.
Ulkona sataa ja
hevoset kiertää rataa.
Ulkona on puu ja
minulla on suu.



-Jonna-





Syyskuun runo


Ulkona vaihtaa väriään puu,
kun illalla ulkona paistaa kuu.
Puusta putoaa maahan lehti,
kun pieni poika sinne ehti.
Ulkona on pakkasta yksi aste,
kun ulkona on vielä yökaste.
Ulkona seisoo pihassa talo,
kun ikkunasta pihalle loistaa valo.



-Heli-





Syysruno


Metsässä teetä juo sieni.
Kysyy siili pieni:
-Mitä sä teet?
-Juon teetä tietty pietty.



-Henni-





Syksy


On märät sukat,
muttei kuki kukat.
Kuuluu sateen ropina ja
kumppareiden kopina.
Linnut muuttaa pois,
kuka talven tois?



-Joni-



syksyntunnelmaisista runoista!

... Nautitaan tästä värikkäästä, sateisesta vuodenajasta,
muistetaan laittaa villasukat kumppareihin,
ja pidetään huolta toisistamme, 

Nina