Muutama viikko sitten olin mukana lauantain seurakunnan leirillä. Iltapäivällä oli mahdollisuus osallistua erilaisiin seminaareihin, minä valitsin seminaarin joka käsitteli rukousta. Alustus-luento käsitteli lyhyesti rukousta sekä rukouksen kirkkohistoriallisia juuria. Sen jälkeen oli keskustelua 2-3 hengen ryhmissä, joissa sai pohdiskella seuraavia kysymyksiä:
- Miksi minä rukoilen?
- Milloin rukoilen?
- Missä rukoilen?
- Millä tapaa rukoilen?
Istuin kahden tuttavan vieressä seminaarissa, joiden kanssa pohdiskelimme rukouksen merkitystä itse kullekin.
Itselleni rukous on merkinnyt ennen kaikkea hiljentymistä viime aikoina. Omat sanat ovat olleet ehkä vähäisiä, on ollut hyvä hiljentyä Jumalan edessä, löytää rauha ja saada olla vain, hengittää hiljalleen...
Minulla on myös tarve sulkea läheiset alkavaksi päiväksi Jumalan huolenpitoon, sekä iltaisin päättää päivä hiljentyen, ja usein tietoisesti kiittäen kuluneesta päivästä.
Jokainen rukoilee omalla tavallaan, onneksi ei ole "oikeaa" tapaa rukoilla - Jumala kuulee sekä sanalliset sekä sanomattomat rukoukset.
Etsiessäni ruotsalaisen papin, Martin Lönnebon hartauskirjaa "Væven", löysin myös oheisen rukouksen, jonka tahdon jakaa kanssasi näin illan päätteksi:
"Herra, illan tullen sinun luoksesi on paljon tulijoita.
Illan tullen sinun luonasi on suorastaan tungosta.
Kun pimeyslaskeutuu ja ihmisten liike lakkaa,
monet suuntaavat kulkunsa sinua kohti.
Joku kantaa lapsenlastaan, josta hänellä on huoli.
Toinen kantaa puolisoaan ja sanoo:Herra, minä en kohta enää jaksa.
Jos jotakin ei pian tapahdu, jos ihmettä ei tapahdu, minä en enää jaksa.
Minulta loppuvat voimat.
Joku raahautuu sinun luoksesi oman sairautensa tähden.
Moni tulee ikään kuin tavan vuoksi, juuri ennen nukahtamistaan,
ja luettelee sinulle hätäisesti kaikki läheisensä yksitellen, nimi nimeltä,
pyytäen, että sinä pitäisit heistä jokaisesta huolta.
sillä me emme halua toisten näkevän emmekä tietävän.
Tämä on meidän sapattisäännöksemme: Ei toisten nähden!
Emme halua tehdä tästä julkista asiaa.
Tahdomme kohdata sinut peittomme alla, sitten kun valot on sammutettu
Hänkään, joka makaa tuossa vieressä, samassa sängyssä, ei ehkä tiedä tästä.
Saattaapa käydä niinkin, että me molemmat olemme samaan aikaan sinun luonasi -
tietämättä toisistamme mitään. Se on kummallista.
Joskus näemme tai kuulemme jonkun tulleen sinun luotasi
iloisena, helpottuneena, avun saaneena, vapaana.
Se tuntuu sekä pahalta että hyvältä.
Pahalta, koska on niin vaikea uskoa sinun mahdollisuuksiisi.
Hyvältä, koska se kertoo, että vielä on toivoa.
Ethän käske meitä kuitenkaan pois.
Meillä ei ole muuta ovea, jolle kolkuttaa."
A. Honkkila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)