keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Arjen tutuista rutiineista ja niistä poikkeamisesta



Rutiinit ovat käynnistäneet arjen jälleen kerran. Herätyskello. Aamutee & aamiainen ja eväspakettien valmistaminen... Iltaruoka, keittiönsiivous, iltatee...

Rutiinit helpottavat kummasti arkea ja vapauttavat tavallaan muisti - ja ajatteluresursseja muille toiminnoille. Joskus saattaa olla niinkin, että kun ajatukset ovat muualla, rutiinit saattavat toimia "kaukosäätimen" lailla. Näin kävi minulle kerran töihin ajaessa. Olin sopinut tapaamisen erääseen lastentarhaan maanantai-aamuksi. Ajelin töihin omissa ajatuksissani, ja perillä autoa parkkeeratessa havahduin, että olinkin ajanut koululle enkä kyseiseen lastentarhaan - sillä yleensä toimipaikkani maanantaisin on koululla! Vahinko ei ollut suuri, sillä onneksi olin liikkeellä hyvissä ajoin joten ehdin ajaa kiireettömästi lastentarhan tapaamiseen.

Tällä viikolla on ollut mukava poikkeus työasioissa, sillä tiistaista torstaihin olen ollut kurssilla vanhassa opinahjossa. Luentosaliin mennessä minua tervehti taannoinen opiskelijakaveri, jota en ole tavannut 6 v:een! Kirjoitimme aikoinaan pari projektia samassa ryhmässä. On ollut kiva vaihtaa kuulumisia sekä tehdä kurssin pariharjoituksia yksissä.

Poikkeus arjen rutiineihin on myös se että olen auton sijasta liikkunut pyöräillen. Raikas ilma ( ilman raittiudesta en pääse kehumaan autojen pakokaasujen vuoksi) ja 40 min. hyötyliikunta on tervetullut vaihtelu! Iltojen pimeyden vuoksi ei ole näes tullut lähdettyä kävelemään iltaisin.

Viime vuoden aikana on kaupungin liikennevaloristeyksiin ilmaantunut "jalkatukia" pyöräilijöille (alakuva). Jalkatukeen oikealla jalalla nojatessa ei tarvitse laskeutua pyörän satulasta alas liikennevalon vaihtumista odotellessa. Nämä pyöräilijöiden jalkatuet ovat yksi osa pyöräilyn edistämiskampanjaa. Niiden lisäksi pyöräteitä on osissa kaupunkia levennetty, jotta voi välttyä pyöräruuhkaalta.



Semmoisia ajatuksia arjen näin keskiviikkoiltana ... Tuntuu että syyslomasta olisi jo kauemminkin aikaa - liekö syynä paluu arjen tuttuihin rutiineihin?

12 kommenttia:

  1. Rutiinien paras puoli on se, että ne vapauttavat energiaa vaativimmille toiminnoille. Kun toimii ohjelmoituna, ei tarvitse miettiä jokaista liikettään. Rutiinit muodostuvat haitallisiksi vasta kun alistuu kokonaan rutiineiden vietäväksi, elämästä tulee tylsää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yhtämielinen kanssasi Cheri - jos rutiinit hallitsee minua, ne ovat enemmän haitaksi kuin hyödyksi - mutta passeleita kun ne toimivat "arjen apulaisina" :)

      Poista
  2. Rutiini-hyvä renki, huono isäntä.

    VastaaPoista
  3. Olin aikaisemmin täysin rutiinivastainen, nyt niitä on kuitenkin ilmaantunut ihan itsestään. ;) Olen ihan samaa mieltä, rutiinit helpottavat arkea kummasti!!! Paitsi jos alkaa niin orjallisesti niitä noudattaa, että niistä tulee itsetarkoitus. Saitko muuten mun sähköpostia muutama viikko sitten. Laitoin sen teidän yhteiseen osoitteeseen, mutta en ollut enää varma onko se edes käytössä. Mukavaa loppuviikkoa ja kivoja pyöräilykelejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Josu, Minä muistan nuoruudessa harmittelevani joskus rutiineja, ja taisin sanoa että en kyllä itse koskaan junaudu rutiineihin ... En nyt "junautunut" ole mutta osaan arvostaa rutiineihin hyviä puolia paremmin kuin joskus aikaisemmin. Ja kiitos sain ja ahmimalla luin s-postin, tahdon vastata siihen kunnolla ja ajan kanssa nyt viikonloppuna! (Meillä menossa "tyhjennä kirjahylly-pakkaa kirjat- kanna ylös -alas & maalaus-projekti :/)

      Poista
  4. Niin se aika ja lomatkin vierähtää. Hauska tuo väärään paikkaan hurauttaminen ;D MInullekin aina välillä tapahtuu niin, että autoilen ajatuksissani ja huomaan ajaneeni ohi oikeasta risteyksestä. Eikun käännös ja takaisin.
    Tosi reipasta liikkua pyöräillen! Ja mukavaa kun kaupunki sitä pyrkii edistämään.
    Mukavaa arkea toivotan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Paula, eikös olekin aika hassu tunne kun ajelee "auropilotti" päällä! Kiitos tänään mennä huljuttelin pyörällä myötätuulessa höyhenenkevyesti aamulla, iltapäivän vastatuulessa pitelin muutamia taukoja - näppäilin jokusen valokuvan, harmaiden päivien jälkeen aurinko pilkisteli iltapäivällä kotiin palatessa ;)

      Poista
  5. Ihana teekuva, niin kotoisa! Minulla on samanlainen Nuuskamuikkunen-muki ja joukko muitakin Muumimukeja, joista usein juon lempiteetäni, YogiTeetä :)
    Olen aika kova rutiinien puolestapuhuja. Ne helpottavat arkea ja tuovat myös turvallisuuden tunnetta. Joskus tosin tekee hyvää poiketakin rutiinista, ei koskaan tiedä, mitä eteen tulee :)

    Ihan huippuja nuo jalkatuet pyöräilijöille! Lähes joka päivä mietin, miksei sellaisia voisi joku kehittää, kun välillä tympii nousta valoissa pyörän selästä. Näköjään joku fiksu on sellaisen sitten kehittänytkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anni Minerva, tuo Nuuskamuikkunen on suosikki-hahmoni Muumeissa, sellainen harvasanainen tuumiskelija, joka viihtyy solisevan joen varrella sekä myös muumien pidoissa :) Yogi-teen suklaamaun löysin hiljattain, sen mieto ja pehmeä maku on mieleinen just illalla.
      Olin kanssa aivan innostunut noista jalkatuista - kukahan lie niitä valmistaa? Jalkatuen yllä on tanko johon voi käsillä nojata, kunhan sattuu kohdalle niin otan kuvan jossa koko kauneus näkyy!

      Poista
  6. Kaunis tuo teekuva.Minun pitää hankkia joku Muumimuki,vaikkei sellaisella tilaa kyllä ole,mutta ne ovat niin ihania!
    Rutiinit ovat tärkeitä,pitävät päivät järjestyksessä,mutta niistä on kivaa välillä poiketa:) Ja mukavaa oli varmaankin vanhan opiskelukaverin tapaaminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Yaelian! Nuo Muumikupit muistuttaa mukavista muistoista Suomessa, niiden ilmestyessä keräilimme niitä pari vuodessa. Niitä on jo 12 kpl jotta emme enää kerää. Hyvin ovat kestäneet jokapäiväistä kulutusta kaikki nämä vuodet - seisovat keittiössä käden ulottuvilla avohyllyssä - silmän ilona silloinkin kun ei käytössä :-)
      Nuo yllätystapaamiset ovat semmoista kivoja aarteita jotka tupsahtaa ilahduttamaan - kurssissa on vielä 5 jatko-osaa ensivuoden aikana, jotta silleesti tuleekin yhteyttä pidettyä vuosien tauon jälkeen!

      Poista

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)