maanantai 18. kesäkuuta 2012

9. luokkalaisten viimeinen koulupäivä


Kesäkuun ensimmäinen päivä oli 9. luokkalaisten viimeinen tavallinen koulupäivä - kesäkuunlopussa heillä on loppukokeet, joten kesäkuun alkuviikot ovat lukulomaa.

Viimeisen koulupäivän traditioon kuuluu Tanskassa yleensä jonkinlaisen teeman mukaan pukeutuminen, sekä karamellien heittely muille oppilaille että jonkinlaisen vaahdon (yleensä partavaahdon) pursuttelu muiden oppilaiden päälle... aika sotkuista hommaa!

Siinä koulussa, jonka alueeseen kuulun työn puitteissa, on löydetty luova ratkaisu tähän vaahdotukseen.
He ovat muutamana viime vuotena pyytäneet palokunnan puhaltamaan ihonlämpöistä vesipohjaista vaahtoa urheilukentän läheiselle nurmikolle - vaahto on ihoystävällistä eikä ole täynnä hajusteita taikka muita allergisoivia aineita - sekä sitä on riittävästi! Voi sitä riemua, joka vallitsi vaahtomeressä ja sen ympärillä! Opettajat olivat myös pukeutuneet erilaisiin roolihahmoihin - tunnelma oli korkealla!

Rauhallisemmat ja hieman ujot oppilaat oli myös huomioitu - heidän kanssaan oli osa opettajia jonkun verran kauempana vaahto-hurjastelusta.

Luokissa vierailu ja karkkien heittely oli heti aamusta, ja kl. 10 maissa tuli paloauto - ja vaahtodus alkoi!

Glostrupin kunnan Nordvangskoulun 9. luokkalaiset tekivät sekä humoristisen että koskettavan videon, jonka he näyttivät opettajilleen ja koko koululle viimeisenä koulupäivänä. Laulun pohjana on kuuluisan poplaulajan, Burhan G'n, biisi, johon oppilaat ovat tehneet uuden sanoituksen. Videossa on tekstitys, joka selkeyttää sanoitusta:


3 kommenttia:

  1. Tosi hauska idea se palokunnan tuoma vaahto! Oppilaat varmaan odottavat kovasti tuollaista päivää! Mukavaa juhannusviikkoa!

    t josu

    VastaaPoista
  2. Kiva idea. Iloa nuorille sekä opettajille!

    VastaaPoista
  3. Kyllä semmoiset hauskat perinteet tuovat iloa ja rytmittävät hieman lukukautta - mukava yhteinen kokemus jossa kaikki voivat hassutelua yhdessä!
    Jopas on kesäkuun viikot edenneet nopsaan kun jo nyt on juhannus tulossa - täällä sää on ollut hieman epävakaista viime viikkoina, mutta tänään on ollut lämmintä, poutaa sekä aurinkoista :-)

    VastaaPoista

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)