maanantai 9. heinäkuuta 2012

Tuulahdus Idästä



Eilen iltapäiväjumiksen päätyttyä oli vuosikokous yhdistyksessä, joka tukee erään perheen työtä Kiinassa ja Nepalissa.

Kiina
Perhe on asunut Kiinassa vuodesta 2003, jolloin he tunsivat kutsun mennä työskentelemään ihmiskaupan kohteeksi joutuneiden keskuudessa. Kuluneiden vuosien aikana he ovat perustaneet suojakoteja tytöille ja naisille, joita on kaupattu prostituutioon.
Heidän tavoitteenaan ei ole ollut pelkästään ihmiskaupan uhrien auttaminen, terveydenhuollon, lääkäripalvelujen ja asuinpaikan tarjoaminen, vaan myös tyttöjen ja naisten tulevaisuuden turvaaminen.

Tämän on onnistunut mm. koulutuksen ja korutyöpajojen kautta. Suojakodeissa tytöt oppivat korujenteon taidon. Koruja on myynnissä sekä ulkomailla että Skandinaviassa: koruja voi ostaa esim. tältä Kotisivulta. Koruprojektin avulla jo yksi kolmesta suojakodista on taloudellisesti itsenäinen - tuloilla voi maksaa sekä vuokran, ruoan että tyttöjen palkan korujen valmistamisesta! 

Tulevan vuoden tavoitteena on prostituution valistamis & ehkäisykamppanja - tukien nuorten tyttöjen itsetuntoa, sekä valistamaan heitä ihmiskaupan verkoston työtavoista - esimerkiksi kouluvierailuilla, videoilla  ym. Perheen aloittaman työn ansiosta moni nuori tyttö on vapautunut prostituutiosta löytäneet toivonkipinän, esim. että Jumala välittää ja voi auttaa. 




Nepal
Perhe on perustanut myös lastenkodin Nepaliin. Nepalissa on paljon kodittomia katulapsia, sekä paljon muita huono-osaisia. Alimmassa kastissa elävien toimeentulomahdollisuudet ovat aika hankalat - etenkin jos mies on kuollut tai jättänyt perheen. Kulttuurissa on tapana että nainen jättää lapset kadulle jotta voi hankkia uuden miehen.



Jotta yksinhuoltajanaisilla olisi mahdollisuus elinkeinoon ja omien lasten huoltamiseen, on lastenkodin yhteyteen rakenteilla yhteisökeskus (community center), jossa voidaan pitää ompelukursseja naisille - kurssin päätyttyä he saavat oman ompelukoneen, ja voivat sillä tavoin elättää itsensä ja lapsensa. Näitä kursseja on pidetty jo muutama muissa tiloissa - olemme srk:ssa keränneet vanhoja ompelukoneita jotka kurssilaiset ovat saaneet kurssin päättyessä.


Katulapset haistelevat liimaa ja ovat usein siitä hyvin riippuvaisia, kun tulevat lastenkotiin. Katuelämän aikana koetut tradegiat ovat jättäneet arpia, eikä jengeistä irrottautuminen ei ole helppoa. Oli ihmeellistä kuulla perheen kertovat kuinka lapset kaiken kokemansa jälkeen ovat kokonaan vapautuneet riipuvaisuudesta, alkaneet kasvaa aivan fyysisesti hyvän ravinnon myötä, sekä myös eheytyä.



Vanhin poika on pian 14 vuotias, ja hän pääsee ensi vuonna "mestarioppiin" (mesterlære) - vanhanaikaiseen oppiharjoitteluun esim. puusepän ammattiin. Lääkäri-, terveydenhuolto - ja kouluavun lisäksi on tärkeää, että lapset ja nuoret saavat koulutuksen, jotta heillä on mahdollisuus toimentuloon.



Oli koskettavaa kuulla perheen kokemuksia Kiinasta ja Nepalista, ja ennen kaikkea nähdä heidän olemuksestaan kuinka kovasti he välittävät näistä ihmisistä, joiden parissa he työskentelevät! Tammikuussa lähteen ryhmä seurakunnastamme kuukaudeksi avustamaan community vcenter-rakennuksessa sekä muissa puuhissa. Illan päätteksi siunasimme perheen - että heidän lomansa Skandinaviassa perheen keskuudessa olisi hyvä ja antoisa, sekä että heillä olisi uutta voimaa, uskoa, toivoa ja rakkautta heidän palatessaan Kiinaan - Nepaliin, ja että heidän istuttamansa siemenet kantaisivat vielä enemmän hedelmää!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)