keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Luumuinen omena-herkku


Toissa iltana teki mieli jotain makoisaa teen kanssa. Kaapista löytyi kuivattuja luumuja, ja omenoiden ja mausteiden kanssa niistä tuli uunissa suussa sulava herkku. Söimme sen kreikkalaisen jogurtin kanssa, mutta myös vaniljajäätelö passaisi hyvin omenaherkun seuraksi.

3 suurta omenaa, kuutioituna
12- 15 kuivattua luumua, jotka leikataan saksilla pieniksi paloiksi
1 tl. jauhettua kanelia
½ tl. jauhettua kardemummaa
1-2 rkl. hunajaa / sokeria
½-1 dl vettä
  1. Laita omenat ja luumut voidellun kulhon / uunivuoan pohjalle, sekoita mausteet ja hunaja mukaan, ja lisää viimeiseksi vesi. Laita kansi tai folio kulhon päälle, jotta paistos voi muhia uunissa kuivumatta liikaa.
  2. Paista uunissa 225 asteen lämmössä noin 20-25 min.
  3. Nautiskele herkku hieman jäähtyneenä paksun jogurtin, creme fraichen tai vaniljajäätelön kera.
Jogurtin ja creme fraichin voi maustaa vaniljalla - minä sirottelin jauhottua vaniljatankoa kreikkalaisen jugurtin päälle - mums!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On mukava kun kirjoitit kommentin / ajatuksen :-)